Mutta tuskin tunnemme Juhana Kárpáthia, unkarilaista Nabobia, tuossa komeassa, jalokivistä hohtavassa asussa. Suuren, hantelan ruumiinsakin vuoksi edustaa hän tietysti vanhoillaan pysymisen aatetta ja onkin sentähden nuorten vastustajien ainaisena pilan ja ivan esineenä. Näistä vastustajista ei yksikään ole niin terävä ja myrkyllisesti ivaava kuin hänen veljenpoikansa, joka jo senkin vuoksi oli palannut Unkariin, että saisi vainota setäänsä yleisten kiistojen taistelutantereella.

Unkarin valtiopäiville ei häntä niin paljon saattanut ajatus esiintyä loistoisasti ja päästä mainioksi sekä alkaa valloitussota kaikista maan ääristä tänne kokoontuneitten ylimysten vaimoja ja tyttäriä vastaan, kuin ajatus saada joka päivä tavata setäänsä semmoisella paikalla, missä tämä ei voi päästä pakoon ja missä hän saa loukata setäänsä vereen asti tämän voimatta puolustaa itseänsä.

Jos setä olisi kuulunut vastustuspuolueeseen, niin olisi Béla ollut vanhoillinen. Mutta nyt oli laita päinvastoin, ja Béla oli niin kiivas vastapuoluelainen, että kumppanitkin alkoivat häntä ihmetellä.

Vielä yhden vanhan tuttavamme nimen tulemme usein tapaamaan, — emme tosin kiivaista kiistoista puhuvien valtiopäiväkertomusten palstoilla, emmekä Wienin muotiseikoista puhuvissa lehdissä, vaan kaikilla vapaamielisen edistymisen aloilla, kaikissa nimilistoissa hyväntekeväisiä tarkoituksia varten ja kansallisten laitosten perustajien joukossa. Tämä nimi on Rudolf Szentirmay, jota tavallisesti seuraa kaikissa ihmisystävällisissä ja jaloja aatteita kannattavissa yrityksissä vielä toinenkin nimi, nimittäin Flora Szentirmay-Eszéki. Kaikki olemme siis kotona.

Tunnemme, että elämme tärkeällä aikakaudella; sen tuntee joka ihminen.

Suuria aatteita, laajoja parannuspuuhia ilmestyy julkisuuteen. Kahviloissa luetaan innokkaasti sanomalehtiä, iltahuveissa ja pidoissa puhutaan muustakin kuin metsästyksestä ja muotiseikoista, naiset alkavat valita kansallis- ja puoluevärejä pukuihinsa, yleinen mielipide joko ylistää lemmikkejänsä tai masentaa vainoomiansa. Päivisin käy yleisö yhtä uteliaana kuuntelemassa valtiopäiväin keskusteluja kuin teaatterissakin, ja iltasin käyvät isänmaan isät teaatterissa vielä mieluummin kuin valtiopäiväistunnoissa.

Tänään on julkinen ylimysten (ylähuoneen) istunto; kuulijain parvet ovat täpötäynnä kaikenlaisia ja kaikensäätyisiä kuulijoita, sillä edellisenä päivänä levisi huhu, että tänään tapahtuu ankaria otteluja.

Parhaimmat puhujat tulevat puhumaan; tänään kuullaan sekä eläköönhuutoja että vihellyksiä.

Esillä on tärkeä kysymys, jonka kohtalosta riippuu jommankumman puolueen voitto. Sekä alhaalla salissa että ylhäällä parvilla kuunnellaan tarkasti, pöytäkirjaa julkiluettaessa vallitsee yleinen, syvä hiljaisuus, niin että voi kuulla pikakirjoittajan kynän rapinan.

Nyt esiintyy pitkäpiimäisyydestään ja laveasta lausetavastansa tunnettu puhuja, hän alkaa pitkän latinalaisen puheen, jonka laaja alkulause antaa aavistaa lopun etäisyyttä.