Se osa yleisöä, joka ei ymmärrä kieltä, alkaa ikävystyä tästä yksitoikkoisesta huvituksesta, kuulijat taasen ovat harmissaan. Nuoret valtiopäivämiehet alkavat jo levottomina helistellä miekkojansa. Muutamissa merkillisimmissä kohdin puhetta huudahtelevat vastustusmiehet: ohoo! — Kun taasen puhujan lauseet käyvät liian sietämättömiksi, huudahtaa joku: "kuulkaamme!" ja niin kuuluu hänen perässään satoja "kuulkaamme"-huutoja, joten puheesta ei voi kuulla niin mitään.
Puhujaa ei tämä ollenkaan häiritse; suurimman hälinän aikanakin hän vain jatkaa juttuansa, sivullensakaan katsahtamatta, kunnes melu vihdoin itsestään loppuu.
Hänen puheensa herättää suurta kiihkoa ylimystössä. Useat kiivaammat valtaherrat nousevat keskustelemaan etempänä istuvien kumppaniensa kanssa. Missä kolme tai neljä samanmielistä on yhdessä, siellä kuiskaillaan kiivaasti liikehtien ja päät yhdessä; kuulijat tuumivat: mitähän siellä keskustellaan?
Eräällä parvella, joka on sekä mies- että naiskuulijoita täynnä, seisoo joukko nuoria, mustiin attilatakkeihin ja kapeisiin unkarilaisiin housuihin puettuja juristeja.[14] Heistä on yksi jo kauan aikaa oleskellut Pressburgissa, toiset ovat luultavasti vasta äskentulleita, sillä he ihmettelevät kovasti kaikkea, mitä näkevät ja kuulevat, ja kyselevät tuolta Pressburgin mieheltä: kuka tuo on, joka nyt nousi ylös tuoliltaan? Kuka tuo on, joka pisti kynänsä tolppoon? Kuka istuu tuolla, selin tänne? Missä istuu se ja se? Kuka kuuluu vapaamielisiin ja kuka ei kuulu, ynnä muita samanlaisia kysymyksiä. Pressburgin mies taasen osaa tietysti antaa tyydyttävän vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin, sillä hän on asunut kaupungissa aina valtiopäivien avauksesta asti, praktiseeraa personaaliksen (ylähuoneen puheenjohtajan) luona, sekä on jokaisen kuuluisan miehen tuttava. Hän tietää muka senkin, missä kahvilassa kummankin puolueen miesten on tapana käydä. Täten on hän saanut korkean arvon kumppaniensa silmissä. — Katsokaas, tuo tuolla on Béla Kárpáthi — näytti hän toisille — sepä vasta kunnon mies; ei ole niin vapaamielistä koko ylimysjoukossa! Ymmärtänettehän sen itsekin, sillä hän tohtii vastustaa omaa setäänsä, joka kuuluu konservatiiveihin! Uskaltaisinko minä sanoa sanaakaan Yrjö-setääni vastaan? Eikä hän ole muuta kuin varatuomari. — Tuolla Kárpáthilla on jalo luonne, hän on suuri mies; osaa unkariakin ja puhuu sitä niin hyvin, että mekin ymmärrämme.
Metsistyneet nuorukaiset ihmettelivät kovasti.
— Katsokaas, hän ei pidä puhujan jutuista, ottaa kynän käteensä; nähkääs, miten uhkeasti hän sen työntää tolppoon. Varmaan tekee hän muistutuksen edellistä puhujaa vastaan tai laatii uutta ehdotusta. Ahaa, nyt antaa hän paperin kulkea kädestä käteen. — Kaikki myöntävät, nyökkäävät päätänsä. Hän on järjen mies!
Tällä aikaa piirsi nuorempi Kárpáthi sedästänsä, jota vastapäätä hän istui, huviksensa irvikuvan, missä kunnon herra oli kuvattu pässiksi, joka märehtii vanhoja erioikeuskirjoja. Paperin hän antoi naapureillensa, ja sitä luulevat juristit joksikin tärkeäksi esitykseksi.
— Katsokaas vain, nyt lähtee kaksi miestä hänen puheillensa. Tunnen heidät hyvin. Kummeksin vain, miksi he häntä puhuttelevat, sillä ovathan he toista puoluetta. Kas, kuinka ylpeästi hän viittaa, että hän on ajallansa heille vastauksen antava. — Näyttävät vielä epäilevän. Tulkoon vain asia puheeksi, niin hän heille sanoo, mitä ovat miehiä…
— Lyödään vetoa, että tyttö tulee tänne, lausui Kárpáthi noille kahdelle ylimykselle, jotka tällä hetkellä hänen tuoliinsa nojautuen puhelivat hänen kanssansa.
— Minä en usko, ennenkuin näen, vastasi Livius, hoikka, käyränenäinen mies. Tyttö on erittäin ankarasti kasvatettu.