Kunnon Mayer palasi täydellisesti lohdutettuna sisarensa luota. Hän ei enää ajatellutkaan itsemurhaa, vaan rupesi pian eräälle kauppiaalle apulaiseksi, ilmoitti tyttärilleen elämänsuunnitelmansa, jonka nämä itkeä nyyhkytellen hyväksyivätkin. Elisa sai paikan erään ompelijattaren luona, mutta Matilda piti taiteilijattaren uraa paljon hauskempana kuin kotiopettajattaren virkaa, ja kun hänellä oli sangen kaunis ääni ja taisipa vähän laulaakin, oli hänen helppo saada isänsä siihen luuloon, että hänellä on loistava tulevaisuus edessään näyttämöllä, sillä tällä alalla tulee helpoimmin ja kaikella kunnialla rikkaaksi. Tulipa vielä hänen mieleensä muutamien suurten laulajattarien nimi, jotka samoin olivat syntyneet vararikon tehneistä vanhemmista ja juuri sen vuoksi joutuneet teaatterialalle sekä sitten runsaasti auttaneet vanhempiansa.
Mayer antoi myöten tyttärensä taiteellisille taipumuksille ja salli hänen tehdä halunsa mukaan. Ensin sai hän tosin vain kuorilaulajan paikan, mutta ovathan kuuluisimmatkin laulajattaret siten alkaneet. Näin vakuuttivat Mayerille asianymmärtävät henkilöt, vaikkemme me käske ketään tuota uskomaan.
Tätä ei tietysti menty Teresa-tädille kertomaan, vaan hänelle sanottiin Matildan olevan kotiopettajattarena. Eihän tuo vanhapiika koskaan käy teaatterissa, ja jos sattumalta joku kuiskaisikin hänelle, että Mayerin tytär on näyttelijätär, niin on sangen helppo selittää, että se on jonkun toisen Mayerin tytär, sillä onhan Wolfin kalenterissa sen nimisiä näyttelijättäriä ainakin kolmesataa. Teresa mieluummin uskoo, ennenkuin menee tuohon kirottuun laitokseen ottamaan asiasta tarkempia tietoja.
Mayer luuli jo alkaneensa aivan uutta elämää; kodissa on toiset tavat, kukin täyttää velvollisuutensa, ja onnellisuus tulee taloon ovesta, ikkunasta, savupiipusta.
Rouva Mayerin täytyi tottua ruuan laittamiseen ja herra Mayerin pohjaanpalaneisiin ruokiin. Koko perhe teki työtä päiväkaudet. Mayer oli aamusta iltaan konttorissa, rouva keittiössä, lapset ompelivat, kutoivat; kaksi isointa oli työssä kaupungilla, toinen heistä valmisti kauhean paljon hattuja ja päähineitä, toinen taasen luki otsansa hiessä vaikeita osia. Niin he ainakin toisillensa luulottelivat. Mutta totta puhuen venyi perheen isä silloin kahvilassa sanomalehtiä lueskellen, mikä onkin halvin nautinto kahvilassa; rouva heitti ruuanlaiton lapsenpiian haltuun ja loruili naapurinakkojen kanssa, lapset lukivat salavihkaa satukirjoja tai olivat sokkosilla; muotikaupassa kisailivat koreat herrasmiehet vanhimman tyttären kanssa; kuorolaulajan vaikeista opinnoista taasen on paras olla puhumatta. Vain päivällisen aikana tapasivat perheen jäsenet toisensa. Äreillä mielin, väärässä suin istuttiin pöytään; nuoremmat lapset olivat nyreissään ja kiukuttelivat huonoista ruuista; vanhin oli menettänyt ruokahalunsa sokerileivoksilla. Jokainen oli vaiti, ikävissään, jokainen odotti tästä yhdessäolosta loppua, jotta taas pääsisi vaivaloiseen työhönsä.
On onnellisia ihmisiä, jotka eivät koskaan ota uskoakseen asioita, mitkä eivät heitä miellytä, jotka eivät luule kenenkään heille suuttuvan, ennenkuin heidän jaloillensa poljetaan. He eivät huomaa parhaiden ystäviensä ylenkatsetta kadulla, eivätkä havaitse mitään muutosta sisällisissä perheoloissa, ennenkuin joku siitä huomauttaa. Aivan vastoin epäilevän ja kaikkia tarkkaavan luonteen tapaa heittävät he omantuntonsa unisen perkeleen valtaan, joka selvimmillekin vioille etsii puolustavia verukkeita, ettei tarvitsisi vaivata itseänsä parannuspuuhilla.
Tämä on epäilemättä mitä suurinta leväperäisyyttä, ja tässä tilassa saattaa moni elää sangen kauan.
Mayerin perhe eli muutaman kuukauden ajan erittäin yksinäistä, jopa surullistakin elämää.
Luoja on antanut, luoduistaan hellää huolta pitäen, ihmisille, joitten täytyy työllänsä elää, sen vietin, että he tuntevat iloa ja itsetuntoa alettuansa jonkun työn, niin että perheen kokoontuessa jokainen kertoo yrityksensä edistymisestä. Se tekee niin hyvää.
Tämä vietti puuttui Mayerilaisilta. Heidän työssänsä oli paratiisista karkoitettujen kirous. Ei kukaan puhunut edistymisestä, ei kukaan kysellyt toisen toimia, kukin pelkäsi puuttua puheeseen, ikäänkuin arvellen taas saavansa kuulla ruikutuksia. Ja perheruikutuksia on kauhea kuunnella.