Mutta on seikkoja jotka valittavat mitään puhumattakin. Perheen jokaisen jäsenen puvussa alkoi näkyä jonkinlaista hulttiomaisuutta, mikä on ominaista kaikille niille, jotka vain uusissa vaatteissa osaavat olla sieviä. Jos he eivät saa päiväkausia istua peilin ääressä, niin puku riippuu, istuu huonosti, näyttää kuluneelta, vaikkei olekaan vanha, ja on siten köyhyyden merkkinä.
Tyttöjen täytyi hakea esille menneenvuotiset puvut ja muuttaa niitten kuosia. Tuli laskiaisen aika ja suuria tanssiaisia ilmoitettiin sanomalehdissä, mutta heidän täytyi pysyä kotona, kun varat eivät riittäneet.
Katsahti Mayer minne tahansa, kaikkialla näki hän ympärillänsä suuttuneita, alakuloisia, nyreitä kasvoja, mutta eipä hän niistä paljoa välittänyt. Mutta kun sunnuntaisin iltapäivällä viinipullosta lähti sähköä hänen suoniinsa, niin alkoivat sanat suusta virtanaan vuotaa, hurskaita opetuksia saivat silloin tyttäret. Hän puhui heille, kuinka onnellinen hän on, kun on voinut ylläpitää nimensä kunniallisena, vaikka hän onkin köyhä ja hänen takkinsa kulunut (mikä ei suinkaan ollut kunniaksi täysikasvuisille tyttärille), mutta hän on muka ylpeä rääsyistänsäkin ja toivoo tytärtensäkin olevan yhtä ylpeät siveydestään j.n.e.
Nämä tietysti hiipivät vähitellen toinen toisensa perästä ulos huoneesta tällaista saarnaa pakoon.
Kului joku aika, niin tuli perheeseen taas parempi mieli ja iloisempi henki. Konttoorista tai tiesi mistä kotia tullessaan hämmästytti herra Mayer tyttäriänsä iloisella laulun loilotuksella, rouva oli ostanut uusia päähineitä, puvut somistuivat taasen, ruuat alkoivat tulla paremmiksi. Herra Mayer sai jo joka päivä päivällispöydässä viiniä, jota hän tähän asti oli saanut vain sunnuntaisin. Hän ei olisi tätä oudoksunut enemmän kuin taivaan linnut vehnäpeltoa, nämä kun eivät myöskään kysy, kuka on kylvänyt, jollei rouva eräänä päivänä olisi kuiskannut hänen korvaansa, että Matilda on niin ilahuttavasti edistynyt taiteessaan, että johtaja on nähnyt hyväksi koroittaa hänen palkkaansa runsaalla määrällä; tämä seikka oli kumminkin vielä salassa pidettävä, jotteivät hänen kumppaninsa saisi asiasta vihiä ja rupeaisi hekin palkankoroitusta vaatimaan. — Mayerin mielestä oli tämä ihan luonnollista.
Hän tosin oudoksui, kun Matildalla oli aina koreampia ja komeampia vaatteita, uusimuotisia huiveja, hattuja, joita hän niihin suututtuansa antoi sisarille. Mayer huomasi senkin, että hänen astuessansa huoneeseen puhe keskeytettiin; ja kysyessänsä, mistä oli puhetta, katseltiin ensin toinen toisiaan, jottei ristiriitaisesti vastattaisi. Kerran tuli hän niin levottomaksi, että kysyi vaimoltansa, kuinka Matildalla on noin kalliit vaatteet.
Kunnon rouva rauhoitti täydellisesti miehensä. Ensiksikin nuo eivät muka niin kalliit olleetkaan, kuin kaukaa katsoen luulisi; mikä näyttää moareelta, ei ole muuta kuin tavallista tahtisilkkiä, eikä Matilda niitä alkuperäisestä hinnasta ostakaan, sillä primadonnan on tapa myydä pidettyjä vaatteita polkuhinnasta. Näin on näyttelijättärien tapa.
Herra Mayer oppi suuria asioita. Tämä kaikki oli hänestä ihan luonnollista.
Tästä päivästä alkaen rupesi koko talonväki erikoisesti koettamaan tehdä hänelle mieliksi. Kyseltiin, tiedusteltiin: mistä hän pitää, mitä hän tahtoo? Kunnon tyttösiä minun lapseni — lausui onnellinen perheenisä itsekseen.
Hänen syntymäpäivänänsä antoi jokainen hänelle lahjoja.