Matilda ilahdutti häntä lahjoittamalla hänelle kallisarvoisen merivahapiipun, johon metsästyskoira oli kuvattu. Pesäkin, ilman hopeaista kantta, maksoi viisikolmatta floriinia hopeassa.
Sekä iloissaan tästä lahjasta että kohteliaisuuden vuoksi päätti Mayer tänään mennä tervehtimään Teresaakin. Tämän teki hän sitäkin kernaammin, kun hänen takkiinsa oli ommeltu uusi samettikaulus. Hän pisti korean merivahapiipun suuhunsa ja läksi toiseen päähän kaupunkia Teresan asunnolle.
Vanha neitsyt istui kotona uunin ääressä; hän lämmitti vielä huoneita, vaikka oli sydänkesä käsissä. Herra Mayer tervehti piippua suustaan ottamatta. Teresa käski istumaan. Hän kohteli veljeänsä tällä kertaa tavattoman kylmästi, yskäsi pari kolme kertaa, ennenkuin sai sanaa suustansa. — Herra Mayer odotti hänen kysyvän: mistä olet noin kauniin piipun saanut? — Tähän tuli vielä lisäksi se sivuajatus, että Teresakin, saatuansa kuulla tämän piipun juhlallisen historian, on ilahduttava hänen mieltänsä jollakin syntymäpäivälahjalla. Vihdoin alkoi hän itse puheen. — Katsos, sisar, mikä kaunis piippu minulla on.
— Kaunis on, vastasi sisar piippuun päin katsahtamatta.
— Tyttäreni osti sen syntymäpäiväkseni. Katsopas!
Näin sanoen ojensi hän piipun Teresalle.
Tämä tarttui siihen ja viskasi sen uunin rautajalkaan pieniksi palasiksi.
Herra Mayer seisoi suu ammollaan. Tämäpä vasta kaunis syntymäpäivätervehdys!
— Sisar! Mitä tämä tietää?
— Mitäkö tietää? Sitä tietää, että sinä olet tyhmä pässinpää, jonka sarvet ovat kasvaneet niin suuriksi, etteivät ovesta sisään mahdu, etkä vielä tiedä niistä mitään. Sinä olet hölmö! Koko maailma tietää, että tyttäresi on erään rikkaan ylimyksen jalkavaimona, ja sinä sekä kehtaat asua yhdessä hänen kanssansa ja olla hänen häpeällisessä kaupassansa osallisena, että vielä tulla tänne kehumaan.