— Zuckermandelissa[15] eräässä kurjassa huoneessa kaikkien hylkäämänä.
— Siis kurjassa tilassa! — ajatteli herra Mayer. Ei siis lienekään täysin totta, mitä Teresa hänestä puhui.
Tyttö saattoi rakastaa jotakin miestä ja ottaa häneltä lahjoja. Tämä ei ole mikään suuri synti, eikä hänen sen vuoksi tarvinnut myydä itseänsä. Nuo vanhatpiiat ovat niin kateellisia nuorten huvituksille, he kun eivät itse koskaan ole nauttineet maailman suurimpia riemuja.
— Hm. Paha tyttö puhuu siis minustakin.
— Hän luulee kirouksesi sattuneen. Täältä mentyänsä…
Tässä keskeytti yleinen itku taas puheen.
— Täältä mentyänsä, jatkoi rouva Mayer uudestaan, ei hän ole vuoteeltaan noussut eikä enää nousekaan, sen tiedän, ennenkuin ruumisarkkuun pannaan.
— No, viekää minut iltapäivällä hänen luoksensa, lausui herra Mayer heltyneenä.
Nytkös koko perhe lankesi hänen kaulaansa, suudeltiin, huudeltiin, ei ollut maailmassa toista niin hyvää ihmistä, niin rakasta isää.
Tuskin oli päivälliseltä päästy, niin jo puettiin hyvän perheenisän ylle päällystakki, annettiin keppi käteen ja mentiin miehissä Zuckermandeliin, missä Matilda makasi kurjassa mökissä, jossa ei ollut muita huonekaluja kuin vuode ja lukemattomia rohtopulloja.