Narri ei saanut sanaa suustaan; hän tarttui kurkkuunsa; eihän ole hauskaa yhdellä kertaa niellä kokonaista nelijalkaista elävää. Mutta toisen käden ojensi hän heti herraa kohden ähkyen: "sata floriiniani!"
— Mitkä sata floriinia, kysyi herra, olenko minä luvannut sinulle sata floriinia? Kiitä, kun sait niin harvinaista paistia, ettei isoisäsikään ole sellaista syönyt! Pitäisikö sinun vielä siitä saada maksu.
Pilalle naurettiin, mutta pian katosi hymy huulilta, sillä narri kävi siniseksi, viheriäksi, silmät pullistuivat kuopistaan ja hän kaatui tuolille. Ollen tukehtumaisillansa hän osoitti avonaiseen suuhunsa ja alkoi vavahdella.
— Siinä sitä ollaan, kurkkuun jäi! — huudahtivat useat.
Herra pelästyi kovasti huomatessaan pilan saavan vakavan käänteen.
— Kaatakaa viiniä suuhun, jotta hän saisi hiiren niellyksi alas!
Heitukat ottivat nopeasti pullot esille ja alkoivat kaataa narrin kurkkuun hyvää Egerin ja Ménesin viiniä. Hän alkoi vähitellen tointua; silmiänsä hieroen mutisi hän ymmärtämättömiä sanoja.
— No, tuossa saat sata floriinia, lausui herra pelästyksissään tahtoen lepyttää perikadon partaalta pelastunutta narriansa.
— Kiitoksia, ähkyi tämä surullisesti — en huoli enää, Vidra päättää päivänsä, Vidra kuolee! Oi jos edes susi olisi Vidran vienyt, ettei olisi hiiren surmattavaksi joutunut!
— Älä hulluttele, et sinä tästä kuole; tuossa vielä toinenkin sata; no, älä nyt noin, johan menee ohitse. Lyökää häntä vähän selkään; tuokaa hänelle kauriinpaistia, jotta hän saisi hiiren niellyksi alas!