— Mitä asiaa, ystäväni herra Mayer?
Herra Mayer ihastui sanasta "ystäväni", vaikka se olikin vain asessorin lauseparsia; näin hän puhutteli kirjuriansa, heitukkaansa sekä riitaveljiä, joita hän haukkui.
Herra Mayer kertoi rohkeasti asiansa, kävipä istumaankin ilman käskemättä, aivan kuin oli ollut tapansa entisinä hyvinä aikoina, jolloin he vielä olivat virkaveljiä.
Puhuessansa ei herra Mayerilla koskaan ollut tapana katsoa puhuttelemaansa silmiin, minkä arkaluontoisuuden tähden hän ei saattanut kasvoista lukea sanojensa vaikutusta. Suuresti mahtoi hän sentähden hämmästyä, kun Bordácsi-herra puheen päätyttyä mitä äkäisimmällä äänellä ärjäsi:
— Miksi herra minulle kaikkia näitä kertoo?
Mayer herran mieli masentui yhtäkkiä; hän ei saanut sanaa suustansa, huulet vain liikkuivat.
— Mitä?! — ärjäsi armollinen Bordácsi-herra vieläkin suuremmalla äänen painolla, astuen aivan lähelle onnetonta klienttiänsä ja peloittavasti tuijottaen häntä silmiin.
Mies parka nousi pelästyksissään tuolilta, jolle hän käskemättä oli istuutunut, ja änkkäsi melkein itkussa suin:
— Tulin nöyrimmästi pyytämään neuvoa ja — ja puoltamista.
— Mitä? Luuletteko, herra, minun rupeavan teitä puolustamaan? — ärjäsi asessori niin kovalla äänellä, kuin olisi hän luullut kuuroa puhuttelevansa.