Käydessään kadulla ja tavatessaan nuoria herrasmiehiä hän vilkaisi usein salaa heihin. Eiköhän joku noista ollut hänen salainen suosijansa.
Mutta näistä ei yksikään oikein ottanut sopiaksensa hänen luomaansa ihanteeseen.
Vihdoin tapasi hän eräänä päivänä samanlaiset kasvot, samanlaiset silmät, samanlaisen katseen, kuin hän oli mielessään kuvaillut. Aivan samanlaisen ihannekuvan hän oli luonut itselleen! Se on hän! Hänen salainen suosijansa, joka ei tahdo tulla tunnetuksi. Aivan sama! Tuosta miehestä hän oli usein nähnyt unta, noista kauniista sinisilmistä, noista jaloista kasvonpiirteistä, tuosta soreasta vartalosta.
Tyttö parka! Se ei ollut hänen hyväntekijänsä. Se oli Rudolf Szentirmay, Floran mies, onnellisin, uskollisin mies, joka ei suinkaan ajattele häntä, tyttöparkaa.
Fanny ei enää päässyt siitä uskosta, että tämä mies oli hänen suosijansa.
Yhäti hän pyytämällä pyysi, että rouva Kramm näyttäisi hänelle kaukaa vaikka vain yhden ainoan kerran sen miehen, joka niin salaperäisesti hänen onnestansa piti huolta. Mutta kun hurskas rouva viimein päätti suostua tytön pyyntöön, ei hänen enää ollut mahdollista täyttää sitä, sillä Abellino ei enää tullut sunnuntaisin kirkkoon, eikä viimeistä kuukausirahaa itse antanut rouva Krammille, vaan lähetti nuo kolmesataa floriinia vanhan kamaripalvelijansa kautta. Sangen hyvästi harkittu!
Rouva Kramm ei voinut muuta uskoakaan, kuin että tuo tuntematon herra todellakin karttaa kaikkea lähestymistä tytön suhteen.
Hän pyysi sen vuoksi nöyrästi palvelijalta saada nähdä hänen herraansa vain hetkiseksi ja kaukaa jossakin yleisessä paikassa.
Palvelija vastasi, että herraa voi tavata huomenna ylimysistunnossa, jolloin hän tavallisesti istuu parlamenttisalin viidettä pylvästä vastapäätä.
Oh! Siis vielä Unkarin ylimyksiä! Isänmaan isiä, joka yöt päivät tuumii maan ja kansan onnellisuuden edistämistä. Tämä seikka oli omiansa rauhoittamaan rouvan mieltä. Hän, jonka haltuun valtakunnan onni on uskottu, ei saata olla mikään kevytmielinen mies. — Oi, jos meidän valtaherrat tietäisivät, miten kansa heitä kunnioittaa, niin olisivat he siitä ylpeät ja koettaisivat sitä — ansaita.