Teresan monivuotiset vaivat olivat raunioiksi rauenneet. Päästään siis tännekin haavoittamaan viatonta sydäntä. Ei kirkossakaan ole kiusaajalta varjeltuna.
Epätoivoissaan teki hän päätöksen, jommoiseen ei suurinkaan kurjuus olisi häntä taivuttanut. Meni Boltayn luo, kertoi hänelle koko asian ja pyysi häntä puolustamaan, suojelemaan tyttöä, sillä naisen suojelus ei tässä enää muka riittänyt.
Boltay rupesi kernaasti puolustajaksi. Karkeakämmeninen käsityöläinen kävi tulipunaiseksi vihasta, ei mennyt tehtaaseen koko päivänä, jottei olisi joutunut kenenkään kanssa riitaan, vaan käski muuttaa vielä samana yönä Teresan kapineet omaan asuntoonsa. Tulkoot sitten vielä heitä hätyyttämään.
Santeri sai tietää asian. Hän tuli sangen surulliseksi, mutta oli Fannylle nyt kahta kohteliaampi. Rakastihan tyttö toivottomasti — kuten hän tyttöä, joka rakasti toista. Molemmat olivat onnettomat.
Jokainen perheessä tunsi tämän salaisuuden, mutta kukaan ei siitä puhunut. Molemmat vanhukset neuvottelivat kauan keskenänsä. Näihin perheneuvotteluihin kutsuttiin väliin Santerikin, joka täten joutui kokemattomille aloille.
Kunnon vanhukset miettivät päänsä puhki, miten saisivat tietää tuon tuntemattoman suuren herran nimen. Miksi niin? He tahtoivat lähettää takaisin rahat, jotka tuo herra oli Fannylle lahjoittanut. Tämmöisissä veloissa ei ole hyvä kauvoja pysyä! Pitää suorittaa ne mitä pikemmin, samassa rahassa, floriinista floriiniin, kolme kahdenkymmenen floriinin seteliä tukussa, jottei kukaan voisi sanoa saaneensa toista, kuin oli antanut.
Niin, mutta miten saada tietää nimi? Fanny sitä ei tietänyt eikä olisi suostunut häntä näyttämään kadulla tavatessa, vaikka kuolema olisi tullut. Boltay kulki kahviloissa, kauppiasten kokouksissa, kuulusteli, puheltaisiinko porvaristytöstä, joka on ottanut käsirahaa myydäkseen siveytensä rikkaalle herralle? Ei mitään sellaista puhuttu. Tämä seikka oli tosin rauhoittava, kun ei kukaan asiasta tietänyt. Se ei siis niin arka lienekään. Mutta se nimi, se nimi?
Abellino itse auttoi etsiviä.
Joka sunnuntai meni Santeri kirkkoon, missä rouva Krammin oli tapa käydä, ja piti silmällä, kenen kanssa tuo rouva puuttuisi puheeseen.
Kolmantena sunnuntaina tuli Abellino kirkkoon. Hurskas rouva kertoi hänelle, miten ihmeellisesti Fanny oli tätinensä keskellä yötä kadonnut mitään hänelle sanomatta, mikä ei suinkaan ollut heiltä kauniisti tehty. Mutta hän aavisti heidän muuttaneen Boltay herran luokse, sillä nuoruuden päivinä olivat Teresa ja Boltay olleet jonkinmoisissa kihloissa, tai olivat he ehkä muuttaneet sinne sen tähden, että Boltay herra tahtoo saada Fannyn ottopoikansa vaimoksi. Hän ei ainakaan muka heistä enää välitä.