Abellino puraisi suuttuneena huultaan. Kun nuo filistealaiset vain eivät olisi mitään haistaneet!
— Mitä ammattia tuo Boltay harjoittaa? — kysäsi hän rouva Krammilta.
Puusepän, oli vastaus.
Puusepänkö? Pian oli tuuma Abellinon aivoissa valmiiksi ajateltuna.
— No, Herran haltuun, rouva, lausui hän. Hän ei enää tarvinnut rouva
Krammia, vaan riensi ulos kirkosta.
Santeri perässä. Nyt oli hän vihdoinkin päässyt kiusaajan jäljille! Abellino kävi kiireisin askelin kadun kulmaan, Santeri perässä. Siellä edellinen astui vaunuihinsa, Santeri istui ajuriin ja ajoi jäljessä. Mikonportin luona saavutti hän vaunut. Täällä astui herra ulos, ja vaunut mennä jyryyttivät pihaan. Karhunnahkaturkkeihin puettu portinvahti seisoi käytävässä.
— Kuka oli herra, joka tästä meni sisään? — kysyi Santeri portinvahdilta.
— Hänen armonsa Abellino Kárpáthi Kárpáthy.
— Kiitoksia.
Heti kirjoitti Santeri nimen muistikirjaansa, vaikka se olikin turha vaiva. Vuosia, vuosikymmeniä oli tämä nimi pysyvä hänen mielessään.