— Olin Waterloon tappelussa ja sain mitalin.
Konrad ravisti päätänsä.
— Kiero, hullu mies.
Santeri oli aivan levollinen.
— Aiotte siis tapella mestarinne sijasta. Minusta näytätte olevan liian suurisuinen ja uhkarohkea; muistakaa, ettei kaksintaistelu ole mikään sota, jossa ammutaan kaukaa, jossa voi väistää luotia, ja jossa pari, kolme riviä on edessä eikä takaa mikään vaara uhkaa. Toista on seisoa mies miestä vastaan, pistooli pistoolia vastaan, miekan kärki tuuman päässä rinnasta, eikä saa huutaa ketään avuksi, vaan pitää olla ihan yksin. — Häh?
Santeri ei voinut olla hymyilemättä.
— Minulle yhdentekevää, hyvät herrat. Osaan minä taistella sekä miekalla että pistoolilla, vieläpä sipulillakin.
Konrad äimistyi.
— Diable! (Hittoa!) Tuo mies tarkoittaa jotakin. Hän alkoi todellakin muistaa, että Mainviellen ja Catalanin teaatteritaistelussa joku oli häntä armottomasti sipulilla pommittanut.
Virallisella äänellä puuttui Livius puheeseen.