Hietikkoon istutti hän keväällä kuusimetsää; syksyn tullen ei siitä ollut jälkiäkään.
Hän perusti verkatehtaan, toi Szakolczasta vararikon tehneen kankurin työnjohtajaksi, joka valmisti verkaa semmoista, että se kolme viikkoa vaatteena oltuaan ratkesi säpäleiksi, tai jos kerran kastui, meni se kokoon, niin että takin hihat ulottuivat kyynäspäähän, sekä värjäsi paidan, niin ettei juuri takkia kaivannut.
Sanalla sanoen taloudesta oli enemmän menoja kuin tuloja. Se oli tuloksena.
— Niin käy, kun tiedemiehet rupeavat taloutta hoitamaan, lausui
Juhana-herra makeasti tilikirjalle naurettuansa.
— Pyydän nöyrimmästi anteeksi, virkkoi herra Pietari, niin käy, kun puolioppinut ryhtyy talouteen. Oppi on sellaista myrkkyä, että paljo sitä parantaa, mutta vähä tappaa.
— Katsokaamme toisiakin. Mikä on tuo ohut tukku tuossa?
Hän alkoi jo valikoida ohuvia.
— Se on opaalikaivosten vuokraajan vuosikertomus. Neljäntuhannnen floriinin vuokrasta lähetti hän jalokiviä, jotka häneltä olisi saanut ostaa tuhannesta floriinista.
— Mitäs tehdä miesparalle? Täytyyhän hänenkin elää. Hänellä kuuluu olevan kuusi lasta.
— Mutta täällä kävi Galitsiasta kauppias katselemassa kaivosta ja hän lupasi heti kaksikymmentä tuhatta floriinia vuokraa.