— Ei ole tarvis, hän ymmärtää ilmankin, naurahti mestari; Teresakin nauroi, vaikka oli jo aikoja kulunut siitä kuin hän sitä viimeisen kerran koetti.
Mestari oli aivan ihastuksissansa. Surun Santerin takia tukahdutti ilo, kun hänen kasvattinsa oli niin siunattua mielenlujuutta osoittanut. Boltay riemuitsi ajatellessaan, miten hän on sanova rikkaalle herralle: lupasit puolitoista miljoonaa kasvattini ihanista kasvoista; hän kiittää, mutta ei myy! Ylpeästi saa tyttö kohottaa päätänsä noille herrasmiehille, jotka luulevat Fannyn lemmen olevan myytävänä muutamasta vaivaisesta tuhannesta floriinista! Kerjäläiset!
Saneessansa hyvää yötä suutelivat vanhukset tyttöä; kukin poistui kamariinsa.
Oli myöhään illalla. Aika oli mennä maata. Mutta ei ollut aika nukkua.
Jokin häiritsevä henki vei unen kunkin silmistä.
Boltay mestari mietti pitkää puhetta, jonka hän olisi pitävä jossakin tilaisuudessa antaaksensa kaupungille puheenaihetta Fannystä.
Teresan ajatukset harhailivat menneissä ja nykyisissä ajoissa koettaen valaista monia vastakkaisia tunteita tytön sydämessä, tunteita joista ei tiedä, mikä on hyvä, mikä paha; mikä on vaistoa, mikä tahtoa — salaisuuksia, joita ei tyttö itsekään tiedä, teeskentelyä, joka vie harhaan, turhia haaveita, jotka näyttävät todellisilta. Kuka näistä voisi selkoa tehdä? Enkeli, perkele on helppo tuntea; ihminen, mies, nainen taasen vaikea; nuorta neitosta mahdoton.
Kauimmin karttoivat unen hengettäret Fannyn silmiä. Kuu tuo haaveitten tähti paistoi ikkunasta sisään; kaikki oli hiljaa; ilma lämmin. Oli yö, jolloin keijukaiset tulevat tanssimaan kasteiselle nurmelle, jolloin vanhus kuussa soittelee säteitten hopeakielisellä kanteleella, jolloin lumous hattaroiden muodossa kulkee tähdestä tähteen ja aaveet mustina yöperhosina lentelevät; … jolloin nuoret tytöt eivät saa unta, vaan uneksivat hereillä ollen. Missä harhailivat immen ajatukset? Tavoittelivatko ne onnellisuutta, lempeä; harhailivatko huhujen jäljissä, seurasivatko tiedon, muistin kuvia, tomuisia polkuja, vai liitelivätkö loistavaan tulevaisuuteen, kohoutuen taivaalle, jonka lapsi luulee olevan maan päällä.
Yksi ajatus, yksi seikka oli nyt tytön mielessä, nimittäin sen miehen kasvot, jota hän rakasti, jonka hän kruunasi rukouksiensa kruunulla, jonka hän kuvaili mielessään jaloksi, suureksi. Hänen sydämensä sykki tätä miestä muistellessa.
Tytön ei tullut mieleenkään nuo kaksi naimatarjousta. Yksinäisten hetkien autuus poisti muistista sekä surevan nuorukaisen että hupsun ukon, jotka tahtoivat hänet naida.
Tämmöinen on elämä. Nuori mies rakastaa naista, mutta nainen rakastaa toista, ja tuo toinen ehkä lempii myöskin toivottomasti. Näin käy kautta koko elämän, kukaan ei ole onnellinen, sillä yksi tähti juoksee toisen perässä koskaan sitä tapaamatta.