"Rakas tätini! Tiedän kaikki. Nainen, jota en julkea äidikseni sanoa, älköön enää meille tulko. Ilmoittakaa Juhana Kárpáthille, että hän vielä tänään tulee luokseni; minulla on tärkeitä asioita puhuttavana hänelle. Tulkaa pian kotia. Oma Fannynne."
Mitä tämä tietää? Mitä on heidän välillään tapahtunut? Joivathan he rauhassa kahvia yhdessä ja erkanivat hyvinä ystävinä. Suutelivat toistensa kättäkin… Boltay-mestari ei ollenkaan ymmärtänyt.
Mutta Teresa alkoi ymmärtää.
Siis pitää heti laittaa tieto Juhana Kárpáthille. Kuka menee sinne? Mestari Boltay menee itse. Hänellä on keveät jalat; tuokiossa on hän perillä. Vanha Paavo tuntee hänet jo ja taluttaa kädestä herransa luo. Ylkä ymmärtää asian; antaa heti valjastaa, ja viiden minuutin päästä ovat he matkalla. Boltay ja Teresa istuvat hänen viereensä; viisi nopsaa hevosta nelistää pitkin maantietä. Kahdessa tunnissa tekevät he sen matkan, joka Boltayn hiljaa ajaessa kestää neljä tuntia.
Fanny on arvoisaa vierasta vastaanottamassa. Tytön kasvot ovat tavallista kalpeammat, mutta tuo kalpeus vain somistaa häntä. Juhana-herra oli ihastuksissaan, ei voinut olla astumatta morsiamensa eteen ja lausumatta seuraavia tavattoman juhlallisia sanoja:
— Neitiseni, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, ainoana huolenani on oleva katsoa teidän parastanne ja iloanne.
— Minä taas lupaan, vastasi Fanny vakaalla, tyynellä äänellä, että suurimpana velvollisuutenani olen pitävä elää teidän nimellenne kunniaksi. Nyt pyydän teitä kolmea hetken ajaksi neuvottelemaan kanssani.
Sanat olivat niin vakavasti lausutut, että heidän oli totteleminen.
Kaikki neljä menivät sisimpään huoneeseen ja sulkivat oven.
Parin tunnin perästä aukeni ovi, ja kaikki neljä astuivat ulos.
Mikä muutos kaikkien kasvoissa!