Omituista on, että kaksintaistelutuomarit useinkin tuimemmissa riita-asioissa valitsevat huonomman aseen.
Siihen on luonnollinen syy.
Kaksintaistelu ei ole laillinen eikä soveliaskaan, mutta kumminkin sitä käytetään. On loukkauksia ja hyökkäyksiä, joilta ei laki suojele.
Kun esimerkiksi väitetään heikkoluontoiseksi.
Kun on lemmen kaupoissa kilpailijasta saatava voitto.
Kun on salaisista, vääristä huhuista tehtävä loppu.
Kun tuntee itsensä loukatuksi poliittisessa riidassa.
Sanalla sanoen, silloin kuin ei ryhdytä kaksintaisteluun verenhimosta eikä kiukusta, vaan luonteen lujuuden ja mielipiteiden todistamiseksi kuoleman uhallakin, silloin antavat varamiehet tavallisesti pistoolin taistelevien käteen. Nämä ottavat aseen tyynesti vastaan, kumpikin on päättänyt antautua vaaralle alttiiksi, mutta olla vastustajaansa ampumatta. Kaksintaistelu päättyy jalosti, miehekkäästi. Maineen vaatimukset ovat täytetyt, loukkaus unhotetaan, eikä sitä enää saa mainita.
Mutta kun todelliset loukkaukset ovat kaksintaistelun syynä, kun on syntynyt riita kortinlyönnissä, ja riitaveljet ovat toisiansa solvanneet, niin varamiehet pelkäävät omaa nahkaansa ja antavat taistelijain käteen aseen, jolla he eivät heti voi surmata toinen toistansa.
Varamiehiä oli neljä, nimittäin Fennimorella Livius ja Kalácsi (varaispaanin poika), Abellinolla taasen Konrad ja Kecskerey.