Mutta Fanny huomasi ukon aikeet ja esti häntä menemästä.
— Pyydän, jääkää. Minulla on vähän kyselemistä.
— Tämä oli käsky. Varga herran täytyi istua. Näin pahassa pulassa hän ei ollut vielä koskaan ollut. Olisi joku toinen edes nyt ollut hänen sijassaan tällä hetkellä.
Fanny luki nimilistan päästä päähän. Mielensä kävi apeaksi. Niin monta outoa nimeä, joista hän tiesi vain sen verran, että ne olivat etevien miesten, jalosukuisten naisten nimiä. Ei ole ainoatakaan tuttua naisten joukossa, ei voi tietää, kehen pitää luottaa, ketä karttaa. Hänen miehensä, joka muutenkin on omituinen, oli kai arvellut tavallisiin esittelemisiin menevän liian paljon aikaa ja vaivaa, jonkatähden hän oli keksinyt keinon kutsua kaikki tuttavansa kokoon juhlaan ja silloin esitellä vieraille vaimonsa. Hän kai arveli, että nainen, joka oli esiintynyt hienon maailman iltahuveissa Kecskereyn luona niin rohkeasti ja voittoisasti, nytkin on keksivä sopivan asennon, johon kauneutensakin hänet oikeuttaa. Mutta silloinhan olivat asiat ihan toisella kannalla. Hän tiesi astuvansa vihollisten keskelle, tiesi saattavansa heidät häpeään. Ei ollut läsnä ketään, jonka nähden hänen olisi tarvinnut luoda maahan silmiänsä. Täällä taasen hän on esiintyvä vakavien, kunnianarvoisten ja ylhäisten naisten seurassa, eikä enää saa osaansa valikoida. Jos hän esiintyy rohkeasti, varmasti, niin hänet alennetaan; jos hän taasen itse alentaa itsensä, niin häntä pilkataan. Hänen avujansa ei uskota, vaan kauneutensa vuoksi häntä epäillään. Puhutelkoon kuka tahansa mitä suloisimmasti, niin piilee kuitenkin sanojen takana salaisia vihjauksia, loukkauksia. Voi häntä, jollei hän ole niitä ymmärtävinään; voi häntä, jos hän ymmärtää eikä osaa ajatuksiansa salata. Tuho tulee, jos hän on vastaamatta. — Rouva parka!
Hän luki nimet toiseen kertaan.
Fanny arveli, että kutsuttujen joukossa on monta lempeätä, hyväsydämistä rouvaa, joita hän voisi pitää äitinänsä (ei rouva Mayerin tapaisia, vaan ihanneäitiin verrattavia, jommoiseksi sopii äitiänsä ajatella) ja monta hellätunteista tyttöä, joita hän voisi rakastaa kuten omia sisariansa (ei kuitenkaan hänen omia sisariansa tarkoittaen.) Mutta miten tulla heidät tuntemaan, miten heitä lähetä? Miten voittaa heidän luottamustansa?
Hän luki vieläkin kerran läpi luettelon, ikäänkuin nimien kaiusta tahtoen saada tietää henkilöitten luonteen. Mutta turhaan aprikoituansa loi hän kysyvän katseen taloudenhoitajaan.
— Setä kulta, suokaa anteeksi, jos vaivaan teitä muutamalla kysymyksellä.
Varga herra kiiruhti vastaamaan, että armollinen rouva käskeköön nöyrintä palvelijaansa.
— Mutta kysymys on sangen painava.