Hevoset, koirat rupesivat hyppelemään heti torven töräyksen kuultuansa. Seurue jakaantui kolmeen eri osaan, jotka sotilasrivissä lähtivät pensaiselle arolle, koirat edellä. Naiset viittoivat huiveillaan, miehet hatuillaan jäähyväisiä tornissa oleville ja toisillensa, mihin nämä samoin vastasivat. Ratsastajajoukot katosivat pian joka taholle, välistä pistäytyen sieltä täältä esiin metsiköstä. Vielä kaukana näkyivät molempien naisten liehuvat harsot. Heitä seurasivat kaikkien katseet, jokainen ihailee heitä. Nyt saapuvat he isolle ojalle. Rouva Szentirmay hyppää rohkeasti ylitse ja hetkisen kuluttua seuraa rouva Kárpáthi hänen esimerkkiänsä. Sorea vartalo heilahtaa, häilyy hevosen laukatessa. Heidän jäljissään tulevat kreivi Erdey, helluntaikuningas ja pari muuta ratsumiestä. Tornissa paukutellaan heille käsiä.
Mutta Kárpáthi on levoton. Ei saa missään rauhaa. Ukko tapaa Paavon mennessään hevostensa luo ja virkkaa hänelle huolissaan:
— Pelkään, että rouvani käy pahoin! Eihän hevonen vain liene vauhko?
— Eläin on säyseä kuin lammas. Ehkä lienee kumminkin parasta mennä perässä.
— Oikeinpa puhuit. Istu oman hevoseni selkään. Pidä vaaria, etteivät eksy suohon! Sinne saattaa hukkua.
Heti hyppäsi Paavo Juhana-herran hevosen selkään. Kárpáthi meni taas torniin katsomaan, saavuttaako hän heidät.
Metsästysseurue kulki nuolen nopeudella. Koirat olivat jo keksineet ketun, joka kuitenkin vielä oli sangen kaukana. Ajon säännöttömästä liikunnosta saattoi havaita, että viekas kettu koetti eksyttää vainoojansa. Mutta turhia olivat sen kujeet ja piiloutumispuuhat, sillä ei ollut paikkaa minne lymytä, aina oli vihollisia jäljessä. Repo päättää turvautua juoksuun, ja päästyänsä eräälle kummulle seisahtaa se hetkiseksi katsahtaakseen, mistä päin vihollinen tulee, mutta heti lähtee se taas arolle päin juoksemaan.
— Kas kettua! — huutavat takaa ajajat yksin suin nähdessään sen kummulla. Heti repo tosin taas katosi, mutta sen verran he kuitenkin näkivät, että se oli pulska eläin. Lienee ollut vanhakin. Antaa työtä parhaimmallekin koiralle.
Ajamaan takaa!
Koirien jäljessä riensivät metsästäjät. Molempien naisten kasvoilla heloitti innostuksen puna. Fannyn mieleen tuli tällä hetkellä ihanteensa, josta hän monasti oli haaveksinut; jos tuo tuntematon nyt ratsastaisi kiivasta vauhtia hänen rinnallansa, niin ajaisi hän hevosensa uuvuksiin, putoaisi sen selästä ja kuolisi kenenkään oikeata syytä tietämättä. Flora taasen ajatteli, että jos Rudolf nyt tulisi äkkiä häntä vastaan, niin — rakastuisi hän uudestaan mieheensä.