Kettu saapui niitylle, missä oli vielä heinäsuovia riveissä. Nyt alkoi ajo käydä kiivaammaksi. Repo katsoa vilautti tavan takaa vainoojiansa, joita se oli noin sata askelta edellä, mutta huomatessaan välin yhä vähenevän, alkoi se lisätä vauhtia, jotta taas pääsisi voitolle.
Mutta Juhana-herran parhaat koirat, Kiss, Musti ja Matti, Mikon koira
Pääsky ja kreivi Erdeyn Armida olivat yhä revon kintereillä.
Kettu välistä seisahtui. Näkyi halajavan takaisin metsään, mistä se oli karkoitettu, ja pistäysi välistä heinäsuovienkin taa, luullen sieltä piilopaikan saavansa. Mutta eipä aikaakaan niin täytyi taas liikkeelle lähteä. Kaukaa saattoi nähdä, miten repolainen taakse katsahtaessaan irvisteli koirille.
Ketun kävi huonosti joutuessaan näin lakealle, missä ei ollut minkäänlaista piilopaikkaa, ei edes jokea, joka voisi sen pelastaa. Niityn reunalla syrjempänä oli tosin Berettyóvirran ranta, jonka se kesäisin siellä rapuja pyydystellessään oli havainnut sangen syväksi. Olisipa hyvä asia, kun nyt olisi joki sen ja vainoojien välissä, sillä koirat eivät mielellään mene uimaan. Mutta ennenkuin repo parka sinne ehtii karvaa kastamaan, on sen nahka jo naulittu.
Keskellä niittyä näkyi ketun juoksu jo laimenevan. Ei aikaakaan, niin on se piiritettynä.
— Hoi Pääsky! Hoo-oi Musti! Ho-hoi Armida! — kuului joka taholta.
Koirat vielä kiivaampaa vauhtia juoksemaan ketun perässä.
Kissi ja Musti pääsevät repoa likimmäksi. Nyt tämä äkkiä seisahtuu häntä jalkojen välissä ja hampaitansa nirskutellen. Koirat hämmästyksissään seisahtuvat myöskin kiukkuisesti haukkuen ja kiivaasti häntää heilutellen. Tätä hetkeä käytti vainottu eläin hyväkseen; hypähti sivullepäin koirain kynsistä ja koki paeta oikealle.
Taas kaikki ajamaan takaa.
Nyt pääsee lähimmäksi kreivi Erdeyn Armida.