Huudot vain kiihoittivat Mattia tekemään katsojain nähden useampia temppuja. Se ajoi kettua, vaikka tämä mainiosti vielä mutkitteli, suoraan metsästäjiä kohden heidän nähtensä heitelläkseen kettua ilmaan. Kauan se ei eläintä kertaakaan suussansa pitänyt, sillä se tiesi tämän pian käyttävän hampaitansa, ja ketun purema on sangen vaarallinen. Sentähden se vain koetti ajamalla, maahan heittämällä uuvuttaa saalistansa. Eikä kettu enää vastakynttä tehnytkään, vaan juosta lötkötti kaikin voimin, ontuen, kolmella jalalla. Arveltiin sen olevan surman oman, mutta äkkiä repo taas väistyy syrjään ja havaitessaan nautalauman maantiellä, suuntaa juoksunsa suoraan sitä kohden.
Metsästäjien täytyi nyt hypätä aidan yli. Flora ja Fanny saivat taas näyttää ratsastustaitoansa ja onnellisesti pääsi kumpikin aidan yli.
Tällä hetkellä huomasivat molemmat rouvat miehen tulevan ratsain heitä vastaan maantiellä.
Se on hän!
Floran kasvot tulivat vieläkin punaisemmiksi. Fanny taasen kävi kalman kalpeaksi.
Se on hän!
Molemmat tunsivat miehen. Se on hän. Toisen rakas aviopuoliso, toisen lemmitty ihanne.
Riemusta huudahtaen riensi Flora miestänsä vastaan.
— Rudolf, Rudolf!
Epätoivoissaan kääntää Fanny ratsunsa ja alkaa nelistää poispäin.