Herra Griffard oli rohkea liikemies. Hän uskalsi lainata suuria summia hävinneille tuhlareille, joilta palkollisetkin olivat oikeudessa hakeneet palkkaansa. Kuitenkin sai hän aina milloin milläkin tapaa rahansa takaisin. Sanoessani "rahansa" on tämä ymmärrettävä niin, että hän sai rahansa takaisin kaksinkertaisesti. Hän puuttui tämmöisiin rohkeisiin yrityksiin sentähden, ettei hänen tarvitsisi vaivata itseään vähäpätöisillä koronlaskuilla.
Eivät ainoastaan yksityiset, eivätkä ylhäiset henkilöt olleet hänelle kiitollisuuden velassa. Hänen huolensa ulottuivat arvoisaan yleisöönkin. Parhaimmat henkivakuutuslaitokset ja varakkaimmat pelipankit olivat hänen suojeluksensa alla. Jottei valtio voisi sanoa, ettei hän välitä yhteiskunnallisista asioista, olivat hänen pörssitietonsa aina luotettavimmat. Puhuipa virallinen Moniteur-lehti mitä tahansa, aina kävi kuitenkin niin, että kun herra Griffard äkkiä antoi myydä paljon arvopapereitaan, pelästyivät pörssimiehet pahanpäiväisesti, ja kurssit alenivat, mutta kun hän alkoi ostaa niitä, kirkastuivat kasvot taas ja arvopaperien kurssi nousi.
Välistä pysyi hän yksin vankkana, kun toiset pörssimiehet horjuivat, ja tällöin voitti hän suuria summia juuri rohkeutensa takia. Hän ei enää itsekään tarkoin tietänyt, kuinka suuri hänen omaisuutensa oli. Köyhä mies saa tehdä työtä otsansa hiessä ansaitakseen sata floriinia, mutta miljoonamiehelle on helppo saada toinen miljoona. — Rahakin rakastaa seuraa.
Tällä suurella, kunnianarvoisalla miehellä oli siis harvinaista rohkeutta ryhtyä epävakaisiin raha-yrityksiin, auttaa hävinneitä miehiä rahoja lainaamalla. Tätä olemme katsoneet sopivaksi vielä huomauttaa sen vuoksi, ettemme liioin kummeksisi, kun heti tuon kapakassa tapahtuneen yhtymyksen jälkeen tapaamme Pariisissa kertomuksemme toisen sankarin — jos nimittäin saa tällä nimellä solvata nuorta, tunteellista kavaljeeria.
Kohtauspaikka ei ole oikeastaan Pariisissa, vaan eräällä Seine-virran luodolla nimeltä Ile de Jerusalem, missä ovat Pariisin rikkaimpien rahamiesten huvilat, ja minne ei kaikkien vaivaisten miljoonamiesten sovi rakentaa huviloita, puutarhoja ja puistoja, sillä täällä maksetaan neliösylestä maata tuhat, jopa tuhat kaksisataa frangia, joten tavallinen englantilainen puisto tulee maksamaan yhtä paljon kuin maakartano Unkarissa.
Kaikkien huvilain ja puutarhamajojen joukossa, joita luoto on täynnä, on epäilemättä herra Griffardin asunto kaunein, suurenmoisin ja kallein.
Pienelle, ihmisvoimin tehdylle kummulle on se rakennettu, julkipuoli Seineä päin, kaikkien kansain ja aikain maun mukaan; kunniaksi sen aikaiselle rakennustaiteelle, joka halveksien kaikkea klassillista sekä toiselta puolen rococo-muotia, koki saada kaikki monimutkaiseksi, kummalliseksi, epämukavaksi.
Ei siinä kyllin, että puisto on luodolla, sitä ympäröi lisäksi keinotekoinen joki, jonka yli oli tehty kaikenmoisia siltoja, alkaen ameriikkalaisesta ketjusillasta aina parkkipuusta koottuun, muratilla peitettyyn bretagnelaiseen siltaan, ja niitä vartioivat vakituiset pertuskoilla varustetut vartijat, joitten asunnot olivat muodostetut joko erakkomajoiksi tai tulitorneiksi; ja kun kullakin vartijalla oli eriääninen torvi, saattoi helposti tietää, mitä siltaa ja mitä tietä vieras lähestyi kartanoa.
Toisella puolen siltaa alkoivat englantilaisen puiston monimutkaiset polut, jotka tähän aikaan olivat sysänneet syrjään entiset suorat kulissimaiset kujanteet. Kaikkialla sai kuljeskella tiheitten, toisiinsa yhtyvien puiden suojassa, sai käydä sinne tänne tuntikausia perille pääsemättä. Teitten sivulle oli kaikkialle istutettu kukkia, joka käänteessä oli jasmiinimaja, jonka sisällä oli sievät penkit tai vanhanaikaisia marmoripatsaita, tuolla kokonaisia kukkaspyramiideja, täällä keinotekoisia raunioita, agaveja ja kauheita kaktuskasveja; toisaalla taas egyptiläinen hautakammio, jonka sisällä oli todellisia muumioita sekä ikuisesti palava lamppu, johon joka aamu pantiin öljyä. Tuossa oli vielä roomalainen alttari kivi-astioineen ja korintolaisine maljoineen sekä kaikenlaisia kirjavasta kivestä muodostettuja muinaisten roomalaisten kakkuja ja leipiä, jotka Egeria-immen aikana kelpasivat jumalillekin. Niiden alle oli kerran joku irvihammas kirjoittanut seuraavat sanat: "täällä myydään vanhoja piirakoita", mikä ei kumminkaan entistä leipuria näkynyt harmittaneen, koskei hän ollut lausetta poistanut. Paikka paikoin oli aukeilla kohdilla suuria suihkulähteitä, joitten vesisäteet putosivat marmorisäiliöihin, missä kultakaloja uiskenteli; vesi juoksi näistä säiliöistä lammikoihin, joiden tyynellä pinnalla souteli kauniita valkojoutsenia. Nämä eivät tosin laula niin kauniisti, kuin runoilijat luulottelevat, mutta syövät sitä enemmän hirssijyviä, jotka silloin olivat kalliimpia kuin vehnät.
Käytyänsä kaikki nämät mutkaiset polut sekä kaikki kummat ihmeteltyänsä saapui tulija vihdoin viimeinkin huvilaan vievälle käytävälle. Joka askeleelle on tämän käytävän sivuille istutettu appelsiinipuita, joista muutamat vielä kukkivat, toiset jo ovat täynnä hedelmiä.