Vasta nyt sai Kárpáthi tuta, kuinka syvästi hän rakasti vaimoansa. Jos
Fanny kuolee, niin on hän tekevä seuraa!
Melkein joka tunti tiedusteli hän vaimonsa vointia, ja niin kauan kuin Fannyn tila oli arveluttava, ei hän päästänyt ketään luoksensa. Välistä sallivat lääkärit hänen tulla vaimoansa katsomaan; silloin vanhus kyynelsilmin seisoi sairaan vuoteen ääressä, suuteli hänen palavaa kättänsä ja itki kuin lapsi.
Vihdoin oli vaara ohitse. Rouva Szentirmay sanoi jäähyväiset varoittaen Kárpáthia pitämään Fannystä hellää huolta, ettei häntä liian aikaisin päästettäisi kylmään, että lääkärin määräyksiä tarkoin noudatettaisiin ja häntä varjeltaisiin mielen liikutuksilta; hän ei myöskään saisi lukea kauan yhtämittaa. Mutta viikon päästä pitäisi hänen päästä vaunuissa ajamaan puoleksi tunniksi, jos ilma on kaunis, kuitenkin täytyy hänen olla lämpimästi puettuna, ynnä muuta, jommoisia naiset parhaiten tietävät neuvoa.
Sulimmat kiitokset lausuen antoi Kárpáthi naapurittaren mennä, pyytäen häntä ennen pitkää taas käymään talossa.
— Teidän vuoronne on nyt tulla meille. Kuukauden kuluttua luulen Fannyn voivan täyttää lupauksensa tulla jakamaan kanssani perheenemännän huolia mieheni virkaanasettajaisissa. Eikä Fanny tiedäkään, että nyt teen lähtöä. En tahtonut liikuttaa hänen mieltänsä jäähyväisiä sanomalla. Parasta on, että te kerrotte hänelle minun menneen kotia.
Juhana-herra lupasi sen tehdä. Saatuansa ensin Teresalta tietää Fannyn olevan valveilla ja voivan ottaa hänet vastaan, hiipi hän varpaisillaan vaimonsa huoneeseen, astui vuoteen luo, silitti sairaan otsaa ja antoi kättä kysyen, miten hän jaksoi?
— Sangen hyvin, vastasi sairas koettaen hymyillä. Hymy onnistui huonosti, mutta Juhana-herra oli mielissään kokeestakin.
— Rouva Szentirmay tervehtii; hän läksi äsken kotiansa.
Fanny ei vastannut mitään. Pyyhkäsi vain kädellä otsaansa, ikäänkuin karkoittaakseen ajatusta, joka tuli mieleen.
Kárpáthi arveli kätensä olevan kylmemmän ja laski sen hellästi hänen kuumalle otsallensa.