— Välitänkö minä, miten Kárpáthien laita on? Se ei ole minun asioitani. Minun puolestani saa maailma kyllä puhua, että rouva Kárpáthilla on joka viikko uusi rakastaja, tänään kreivi Erdey, huomenna Mikko Kiss; että Juhana-herra itse kokoaa vanhoja veikkojansa Kárpátfalvaan ja on iloissaan, kun vaimonsa heihin mieltyy; että rouva monta monituista kertaa on käynyt naapurien luona terveisillä yksin Mikko Kissin kanssa y.m. Mitä minä heistä? Johtuvat yhtä vähän mieleeni kuin tuon apinan unet.
Abellino jätti nimikortit rauhaan ja alkoi tarkemmin kuunnella.
Kecskerey taasen ei ollut hänelle puhuvinansakaan, vaan jutteli ikäänkuin itsekseen, ja alkoi senvuoksi huutaa neekerille:
— Bre bre! Khizmetkiar!
Neekeri juoksi sisään.
— Bujursynyz sultanmy! (Käskekää, herrani!)
— Espablerimi! Kengelerimi! (Vaatteeni! Kenkäni!)
Neekeri juoksi ulos ja toi saappaat.
— Khair kengelerimi, aasi, tuo tänne tohvelini. Vaikeaksi käy naudasta tehdä ihmistä.
Abellinoa suuresti huvitti sivallella ratsupiiskalla neekerin vääriin sääriin. Yleensä hänen myöskin teki mieli vainota huonekaluja, eikä hän päässyt rauhaan, ennenkuin oli vääntänyt poikki käsiin joutuneet sakset.