Täydellisin ystävyyden osoite oli muodin mukaan se, että noustiin äkkiä varpaille ja samassa, kaksi sormea huulilla, työnnettiin selkä niin paljon taaksepäin kuin mahdollista ja annettiin tulijalle kättä. Tämä vastasi samoilla tempuilla.
— Monseigneur! huudahti nuori merveilleux ("merkillinen", tämä on muotiherrain nimi), olen teidän palvelijanne saapasteni anturoihin saakka.
— Monseigneur! — vastasi herra Griffard yhtä leikillisesti, minä olen teidän aina kellarini pohjaan saakka.
— Hahaha! Hahaha! Hyvin sanottu, nauroi nuori keikari; tätä kokkapuhetta kerrotaan tunnin kuluttua joka salongissa. Mitä uutta Pariisiin, kunnon raharuhtinaani? Huonoista uutisista en huoli, hyviä olla pitää.
— Suurin uutinen on se, että taas näemme teidät täällä Pariisissa. Ja vielä suurempi uutinen se, että olette minun luonani.
— Te olette, herra Griffard, aina yhtä kohtelias, lausui nuori incroyable ("uskomaton", myöskin muotinimi) heittäytyen nojatuoliin. Tämä ei enään ollut muotina Pariisissa, nyt piti istua ratsain tuolille, ja nojata käsillä selkänojaan. Tätä ei Abellino vielä tietänyt.
— Eh bien, (hyvä!) herra Griffard, jatkoi hän, katsottuansa ensin pieneen taskupeiliin, oliko tukka vielä sileänä. — Te tiedätte tuollaisia uutisia, minä tiedän toisia, mutta huonoja.
— Esimerkiksi?
— Esimerkiksi, — te tiedätte, että menin Unkariin nostamaan erästä perintöä, erästä perintötilusta, josta on toista miljoonaa tuloja.
— Tiedän, lausui pankkiiri kylmästi hymyillen ja kynällään leikkien.