Hymyillen suuteli Rudolf vaimonsa kättä ja poistui kamariinsa.
Hän kuuli vaimonsa makuuhuoneen oven pantavan sisältä lukkoon ja oli äreissään koko Kárpáthin kumppanuudelle, joka oli tähän ikävään juttuun syynä.
Pahalla päällä meni hän maata. Ei saanut pitkään aikaan unta silmiinsä. Yksinäisyys kävi vielä enemmän harmittavaksi, kun ajatteli, että yhden ainoan sanan vuoksi täytyy yksin venyä vuoteella, vaikka parin oven takana voisi olla onnellinen kauniin, rakkaan vaimonsa kanssa. Lemmen pelkuruus jo useat kerrat kehotti häntä menemään anteeksi pyytämään ja vakuuttamaan vaikka kirjallisestikin, että naiset ovat lujimmat olennot maailmassa, ettei maan päällä ole ollut eikä ole olevakaan heikkoa, kevytmielistä naista. — Mutta häntä pidätti sentään oman arvon tunto. Ei saanut niin pian antaa myöten. Piti näyttää, että on miehelläkin mielen lujuutta, jos on naisellakin. Huomenna Flora on varmaan ensimmäisenä valmis sitoumuksensa rikkomaan.
Tällaisia kohtauksia tapahtuu rakkaimpienkin aviopuolisoiden kesken, eikä kumpikaan tule niistä hullua viisaammaksi.
Lujiin päätöksiinsä nukkui vihdoin Rudolf. Unissaankin sai hän harmia, kun yhä tapasi rouva Kárpáthin, näki hänestä unta, jutteli, käveli, tanssi hänen kanssansa… Huonolla tuulella hän heräsikin.
Mutta kenties tuon haaveksivan naisen sielu etsi unessa Rudolfia puhellakseen hänen kanssaan, sanoakseen: sinä vihaat, ylenkatsot minua, vaikka olen sinua jo kauan kaikesta sydämestäni rakastanut!
IX.
Vaarallinen koe.
Seuraavana päivänä tapasi Rudolf vaimonsa vasta päivällispöydässä, lukuisien vieraitten parissa. Rouvan kauneista kasvoista ei näkynyt mitään suuttumusta, hän oli yhtä ihana ja suloinen kuin ennenkin, miehellensä yhtä kohtelias ja hellä.
(Tiesinhän hänen vihansa menneen unen mukana, ajatteli Rudolf salaa hymyillen.)