Emme ole tavanneet tuttaviamme muutamaan kuukauteen. Teemme amerikkalaisen sanomalehdentoimittajan tavalla: annamme yleisölle lepoaikaa ja käymme sillä välin kylpemässä ja metsästämässä. Mutta kotia palattua on koossa koko joukko somia metsästysjuttuja.
Kylpyaika on juuri lopussa; ylimykset palaavat kaikkialta talviasuntoihinsa. Useimmat heistä kokoontuvat Pestiin ja muodostavat siellä seuroja, mikä tekee kaupungin sangen eloisaksi.
Szentirmaynkin perhe oli saapunut. Kaunis rouva ja kunnon mies olivat ylhäisempien piirien enimmän suosimia. Kukin koetti päästä heidän tuttavaksensa. Lukuisat miehet ja naiset olivat rakastuneet Floraan ja Rudolfiin, mutta tietysti kaikki turhaan.
Mutta suurimman hälinän nosti herra Kecskereyn palaaminen. Missä on herra Kecskerey käynyt? — On tehnyt kotimaassa taidematkan. Missä oli ollut? Missä herraspöydässä oli syönyt? Miten hänet oli otettu vastaan? Joka paikassa yleisellä riemastuksella. Matka oli ollut pelkkä sydänten valloitusretki. Kaikki olivat ihastuneet, hurmaantuneet; hänen muistonsa ei ole koskaan katoava niiltä seuduilta, joissa hän kävi. Näin tiesivät sanomalehdet, ylistelivät, kuten velvollisuus vaati, niitä herttaisia, mieleviä ja kieleviä naisia ja neitosia, jotka olivat häntä ystävällisesti kohdelleet.
Palasipa hän vihdoin viimeinkin! Ilman häntä olisi koko talvikausi ollut hieman ikävä. Ennen hänen tuloansa ei ollut puhettakaan tansseista, iltahuveista. Tällaisten järjestämiseen tarvitaan erityinen kyky, erityinen kutsumus, ja se oli oikeastaan vain Kecskerey veikolla. Koska kaikki muutkin nimittävät häntä Kecskerey veikoksi, niin sopiihan meidän sanoa samoin.
Ensi tehtävänä oli perustaa kelvollinen miesklubi, johon kuului hienoja gentlemanneja, jonkinmoinen kasinon tapainen laitos. Noitten pienten kaksintaistelujen loputtua, jotka välttämättömästi tapahtuvat jäseniä valitessa, voimme sanoa klubin olevan jo vakaantuneen seuran, missä saamme tavata sangen mainioita ja eteviä miehiä.
Herra Kecskerey kuului juuri noitten mainittavien miesten joukkoon. Kun hän iltasin päättää olla miellyttävä, osaa hän kertoa monta hauskaa ja sattuvaa juttua taidematkaltansa, niin että biljaardia pelaavatkin keskeyttävät pelinsä mennäkseen hänen mieleviä kertomuksiansa kuulemaan. Nämä ovat sitä lajia, ettei arvoisan gentlemannin moisia lasketeltuaan olisi hyvä toista kertaa tulla noihin mainitsemiinsa herttaisiin, mieleviin ja kieleviin perheisiin.
Par'aikaa hommaa hän jotakin, kuiskailee tuttavien korvaan, huomauttaen, että kun näkevät hänet keskustelevan Abellinon kanssa, pitää heidän kokoontua ympärille kuulemaan hauskoja asioita.
Mikä kova onni lieneekään Abellinoa kohdannut, kun Kecskerey veikko niin kevytmielisesti hänestä puhuu? — kysyi Livius kääntyen Rudolfin puoleen. Olihan hän ennen antanut enemmän arvoa Kárpáthin sukukartanon tulevalle omistajalle.
Rudolf kohautti olkapäitään. Vähänpä hän Abellinon kohtalosta lukua piti!