Mitä vihdoin kolmanteen ylempänä mainituista ryhmistä tulee, niihin, jotka harrastivat uuden ajan aatteita, niin on Jókai niitten edustajiksi tuonut esiin kaksi suurta isänmaanystävää, joitten nimet, varsinkin toisen, säilyvät Unkarin kanan kiitollisessa muistossa miltei pyhimysloisteen ympäröiminä, nimittäin kreivi Tapani Széchenyin (1791-1860), "suurimman unkarilaisen", joksi häntä Unkarissa sanotaan, ja parooni Nikolaus Wesselényin (1797-1850). Jälkimmäinen oli Széchenyin vanhin ystävä ja asetoveri, jonka kanssa hän kauan astui samaa valtiollista uraa, kunnes heidän tiensä myöhemmin, Wesselényin yhä yltyvän radikaalisuuden takia, erkanivat, tämän kuitenkaan vaikuttamatta mitään häiriötä heidän ystävyyteensä. Nämät henkilöt nimitetään romaanissa heidän ristimänimillään, joista suomentaja kuitenkin on muodostanut Nikolauksen nimen Niiloksi. — Jókaita on Unkarissa moitittu siitä, että hän on liittänyt nuo kaksi suurta nimeä romaaniinsa, antamatta niitten omistajille siinä sittemmin mitään varsinaista osaa (joka sen sijaan on tullut heidän sielunheimolaisekseen kuvaillun Rudolf kreivin osaksi). Tämän johdosta tekijä ylempänä mainitussa loppulauseessaan sanoo: "Minä pidän näitä kahta henkilöä todellisina myytillisinä ilmiöinä yhteiskuntamme historiassa; niitä syrjäyttäen ei kukaan saata, kiittämättömyydestä ja tietämättömyydestä syytetyksi joutumatta, kirjoittaa unkarilaista tarkoitusromaania noista ajoista, samoin kuin eivät roomalaiset kirjailijat voineet kirjoittaa sankarirunoelmaa ilman Mars'ia ja Minervaa; eroitus on vaan siinä, että heistä ei saa kirjoittaa muuta kuin mikä on totta, sillä heidän käyttämistään runollisiksi henkilöiksi sitä vuosisataa varten, jossa he ovat eläneet, kieltää kunnioittavan hellyyden tunne".
Sivumennen mainittakoon vielä, että laulajatar Josefina Fodor-Mainville, jonka elämänvaiheista kerrotaan ensimmäisen osan viidennessä luvussa, on historiallinen henkilö (synt. v. 1793), vaikka häntä meillä tuskin ensinkään tunnetaan tahi ei ainakaan niin paljon kuin samassa luvussa mainittua, samanaikuista italialaista laulajatarta Angelica Catalania.
Nämät lyhyet huomautukset "Unkarilaisen nábob'in" tarkoituksesta ja sisällyksestä — ne lienevät Unkarin oloihin vähemmin tutustuneelle suomalaiselle lukijalle tarpeelliset teoksen käsittämistä varten — samoinkuin se isänmaallinen ja kansallinen henki, jota tekijä on osannut tähän romaaniin puhaltaa ja joka pian lukijaakin innostuttaa, riittänevät selittämään miksi se, kuten jo sanottiin, on tullut Unkarin nuorison mieliromaaniksi, jommoisena se tietysti on paljon vaikuttanut isänmaanrakkauden ja kansallistunteen elähyttämiseksi ja vahvistamiseksi tässä nuorisossa. Tehköön se alkukielen mukaisessa tarkassa ja sujuvassa käännöksessä nyt tekijänsä toivomuksen mukaan[1] suomeksi ilmestyessään saman vaikutuksen suomalaisissakin lukijapiireissä!
Kääntyäksemme nyt muutamiin muihin Jókain huomattavampiin romaaneihin, mainittakoon ensiksi Zoltán Kárpáthi, joka on jatkoa "Unkarilaiseen nábob'iin" (ilmestyi jo vuosi tämän jälkeen, 1854). Niinkuin jo nimikin osoittaa, on tässä päähenkilönä nábob'in, vanhan "Juhana-herran" poika, se, josta isä hänen syntyessään toivoi, että hän "on sovittava isän pahat teot ja nuorilla voimilla suorittava vanhat velat, jotka Kárpáthin suku on velkaa isänmaalle ja ihmiskunnalle" ja että hänestä tulisi "suurten ja jalojen aatteiden kannattaja". Mitenkä tämä isän toivo käypi toteen, kerrotaan vastamainitussa romaanissa erittäin herttaisella tavalla. Zoltán kehkeytyy siinä innokkaaksi isänmaanystäväksi ja jaloksi kansalaiseksi, joka kaikessa harrastaa maansa ja kansansa parasta. "Zoltán Kárpáthi" on siis, niinkuin "Unkarilainen nábob'kin", n.s. tarkoitusromaani. Kun jälkimmäisessä kuvaillaan Unkarin ylimyksiä semmoisina kuin heidän ei tule olla, näytetään edellisessä heidän niin sanoakseni ideaalikuviansa. Sen ohessa siinä kerrotaan muutamia muistettavia tapauksia, niinkuin tuo kauhea vedenpaisumus Pestissä v. 1838, jolloin lähes neljätuhatta asuinhuonetta sortui maahan ja puolitoista sataa ihmistä hukkui, sekä Unkarin kansallisteatterin avaaminen v. 1837, jossa tilaisuudessa jokaisen unkarilaisen povessa ilmileimahtavaa riemua lämpimillä väreillä kuvataan. Suotavaa olisi, että tämäkin romaani saataisiin Suomen kielelle käännetyksi.
Kulta-ihminen on hyvin mieltä jännittävä, viehättävä romaani, täynnä runollisuutta ja romantillisia tapauksia, joitten esittämisessä tekijän hehkuva mielikuvitus ilmenee kaikessa loistossaan. Se alkaa mestarillisella kuvauksella tuosta kuuluisasta Rautaportiksi nimitetystä, laivakululle ennen aikaan ja osaksi vielä nytkin kovin vaarallisesta Tonavan koskesta Unkarin ja Rumanian rajalla; toinenkin oivallinen luonnonkuvaus tavataan siinä, nim. talvipakkanen Balaton- (Platten-) järvellä. Tämän, niinkuin muutamat muutkin romaaninsa, Jókai on sovittanut näytelmäksi; semmoisenakin se on saavuttanut suurta suosiota. — Mustissa timanteissa kuvataan teollisuusosakeyritysten vehkeilykautta 1860-luvun loppuvuosina. — Valtiolliset muodit ja Kivisydämisen miehen pojat nimisissä romaaneissaan tekijä vie meidät vapaussodan melskeihin samoin kuin novellikokoelmassaan Sotakuvia 1848-49 vuosilta. — Ja kuitenkin liikkuu maa on romaani, jossa kuvaillaan Unkarin kirjallisuuden ja taiteen tienraivaajain taistelua vuosisatamme alussa välinpitämättömyyttä ja ennakkoluuloja vastaan. — Nimetön linna nimisen romaanin historiallisena pohjana on Unkarin aatelin kapina v. 1809.
— Vanhat, hyvät oikeuden-istujat käsittelee samoja uuden ajan kevätmyrskyjä kuin "Unkarilainen nábob" ja "Zoltán Kárpáthi". — Toiset ajat, toiset ihmiset sisältää kertomuksen niistä vapaussodan tapahtumista vv. 1848-49, joissa Jókai itse oli osallisena, sekä mitenkä hänen vaimonsa pelasti hänet itävaltalaisten kynsiin joutumasta. — Surullisia päiviä on kuvaus taantumuskaudesta vapaussodan jälkeen. — Ylös-alaisin kääntynyt maailma on satiiri onnenonkijoista. — Miksi vanhenemme? sisältää likimmiten tekijän omat elämänvaiheet.
Kävisi pitkäksi ruveta tässä edes näin parilla sanalla viittaamaan kaikkien Jókain romaanien sisällykseen. Olkoon siinä kyllä, että vain luettelen seuraavat hänen romaaniensa paljaat nimet: Arkipäiviä (Jókain ensimmäinen kaunokirjallinen teos, ilmestynyt v. 1846), Köyhiä rikkaita, Maan yllä ja veden alla, Elämän komediantit, Aina pohjoisnavalle asti, Mies, joka kaikki tietää, Minun, sinun, hänen, Verikirja, Janitscharien viime päivät, Varjokuvia, Kirottu perhe, Millaiset ovat naiset? Millaiset ovat miehet? Kaunis Mikhal, Yksi on Jumala, Vapautta lumen alla, Ráby orja, Jotka kaksi kertaa kuolevat, Tänään (jatkoa edelliseen), Rakastava mestauslavalle asti, Peluri, joka voittaa, Jokaisen helvetin lävitse, Löcsen valkoinen rouva, Mustalaisparooni, Pikku kuninkaat, Kolme marmoripäätä, Ajatustenlukija, Pater Peter, Lenczi Fráter. Jókain novelleista mainittakoon kokoelma Dekameron, jossa on sata sisällykseltään erilaatuista novellia.
On vielä mainittava, että Jókain vanhemmat teokset, ne jotka ilmestyivät 1850- ja 60-luvulla, yleensä ovat etevämmät kuin myöhemmin ilmestyneet, joissa jälkimmäisissä tavataan paljon huolimattomuutta ja joihin nähden suurempi pohtiminen olisi ollut tarpeen, ennenkuin tekijä umpimähkään laski julkisuuteen kaikki, mitä hänen aina virkeä mielikuvituksensa herkeämättä tuotti. Ilman näitäkin Jókain ansio olisi ollut kyllin suuri, se nimittäin, että hän on Unkarin kaunokirjallisuuteen tuonut enemmän kansallista ainesta ja sitä myöskin taiteellisemmin käsitellyt kuin kukaan hänen edelläkävijänsä tahi aikalaisensa.
* * * * *
Olisi kai vielä esitettävä joitakuita biograafillisia eli elämäkerrallisia tietoja Mauri Jókaista. Niihin on kuitenkin suomalaisella yleisöllä jo ollut tilaisuutta tutustua siinä Jókain itsekirjoittamassa elämäkerrassa, joka on liitetty johdannoksi "Uuden tilanhaltijan" suomennokseen. Parempaa ja kuvaavampaa elämäkertaa ei kukaan muu voisi kirjoittaa, sillä se on, niinkuin nimimerkki Y.K. mainittua romaania Kirjallisessa Kuukauslehdessä arvostellessaan sanoi, "pieni taideteos itsessään". Siinä Jókai kertoo lapsuudestaan — hän on syntynyt helmik. 19 p:nä 1825 Komárom'in eli Komorn'in kaupungissa; vanhempansa olivat asianajaja Samuli Jókai ja Maria Pulay, molemmat vanhaa aatelista, reformeerattua uskoa tunnustavaa sukua — ja koulunkäynnistään Pápassa, jossa hänellä muitten muassa oli toverina Unkarin suurin runoilija Aleksanteri Petöfi; kuinka hän sittemmin Kecskemét'issä suoritti oikeustutkinnon ja sen jälkeen rupesi ajamaan lakiasioita, ensin syntymäkaupungissaan ja sitten Pestissä, jossa hän kuitenkin pian kääntyi kirjailija-uralle, julkaisten aluksi kaksi vihkoa novelleja, Metsäkukkia, ja ruveten Elämänkuvauksia nimisen viikkolehden toimittajaksi; kuinka hän vallankumousvuonna 1848 oli osallisena kansan vapauttamista tarkoittavissa liikkeissä ja, naituansa Unkarin suurimman näyttelijättären Rosa Laborfalvyn, seurasi Unkarin hallitusta Debreczen'in kaupunkiin, jossa hän toimitti Iltalehteä, taistellen siinä noina myrskyisinä aikoina järkevän, isänmaallisen politiikan puolesta; mitenkä hän sittemmin vaimonsa kaikki alttiiksi panevan uhraavaisuuden ja erään yksinkertaisen sotamiehen kekseliäisyyden kautta pelastettiin joutumasta sen hirmuisen kohtalon alaiseksi, joka vapaussodan loputtua mestauslavalla odotti Unkarin jaloimpia miehiä, ja jonkun ajan päästä saattoi vaaratta palata Pestiin, jossa hän uudestaan, keskellä ankarinta yksinvaltaisuutta, kirjallisilla aseilla alotti tuon kokonaan hukkaan menneen taistelun maansa ja kansansa vapauden hyväksi, taistelun semmoisen, jossa, kuten hän itse sanoo, lähes kahden vuosikymmenen kuluessa ei kukaan muu häntä suojellut kuin Jumala eikä kukaan muu häntä rakastanut kuin hänen vaimonsa, ja vihdoin kuinka, parempien aikojen Unkarille koitettua, hänellä ei enään ole mitään syytä arkamielisiin valituksiin, saatuansa kansaltaan nauttia "arvoa, joka on paljon suurempi kuin hänen ansionsa".