"Fanny Kárpáthi, synt. Mayer."
Ammattilainen otti lakin päästänsä ja suuteli hartaasti, kunnioituksella, kuten on tapana kuolleen huulia koskettaa, "Fanny"-nimen kutakin kirjainta.
— Teidän nähtenne en häpeä heikkouttani, virkkoi hän sitten
Rudolfille; olettehan jalomielinen mies, ettekä tee minusta pilkkaa.
Rudolf ei vastannut, vaan kääntyi poispäin. Herra tiesi, miksi hän ei olisi suonut miehen tällä hetkellä katsovan häntä silmiin.
— Saamme siis lähteä.
— Missä aiotte olla yötä? Tulkaa kanssani Szentirmaan.
— Kiitoksia, kreivi. Olette liian hyvä minulle. Mutta lähden suoraan kotia. Kuunvalossa näkee tien sangen hyvin. Pitää rientää, etteivät työt jäisi tekemättä.
Ei häntä voinut väkisin vaatia; miehen suru ei salli lohduttelemista.
Rudolf seurasi häntä ratsain aina kapakkaan saakka, missä reki oli valmiina lähtöön; hän ei voinut olla lämpimästi Santerin kättä pudistamatta ja häntä jäähyväisiksi syleilemättä.
Santeri ei tietänyt, miksi tuo korkea herra oli hänelle niin ystävällinen.