Paljon saattaisi vielä kertoa Mauri Jókaista yksityisenä ihmisenä, hänen lempeästä ja jalosta luonteestaan, hänen hyväsydämisyydestään ja auttavaisuudestaan, hänen onnellisesta avioliitostaan Rosa Laborfalvyn kanssa, jonka Tuoni mennä vuonna häneltä katkeraksi kaipaukseksi tempasi pois, hänen miellyttävästä ulkomuodostaan ja viehättävästä esiintymistavastaan ynnä muista yksityiselämän seikoista, jotka voisivat tarjota yhtä huvittavia kuin opettavia kohtia, mutta siitä estää tälle kyhäelmälle määrätty niukka ala. Pyydän saada päättää sen seuraavalla otteella eräästä Jókaita koskevasta kirjoituksesta, jonka tekijä on yksi Unkarin nuorempia kirjailijoita, suosittu novellisti Kálmán Mikszáth:
"'Minä kirjoitan, sentähden että kirjoittaminen on minulle huvitus' — on Jókain tapa sanoa.
"No, siinä tapauksessa hänen todellakaan ei sovi valittaa, hän on ottanut osansa huvituksesta. Ei kulu yhtäkään vuotta, jona hän ei kirjoittaisi useampia niteitä.
"Ja meidän unkarilaisten taas on tapa kunkin syksyn loputtua laskea, paljonko tukaatteja on lyöty Körmöcz'issä (jossa Unkarin valtion rahapaja on), paljonko vehnää saatu Banaatissa ja paljonko kirjoja Jókai sinä vuonna on kirjoittanut.
"Tukaatit viepi saksalainen, vehnän korjaa juutalainen, mutta Jókain kirjat jäävät meille ainiaaksi, julistaen unkarilaisen hengen voimaa ja Unkarin kielen suloutta".
Helsingissä, marraskuulla 1888.
Antti Jalava.
ENSIMMÄINEN OSA
I.
Omituinen mies.