Myrsky raivoo arolla, taivas on pilvessä, maa loassa, kaksi viikkoa on satanut yhtä mittaa; kaikki ojat ovat täynnä, tulvillaan; ruoko kasvaa vehnäpellolla, haikarat ja sorsat ovat muuttaneet kalliille viljavainioille.
— Medarduksen päivänä (kesäkuun 8:ntena) alkoi tämä kamala ilma, ja jos se vielä kestää neljäkymmentä päivää, niin en tiedä, ken on oleva Noa, joka pelastaisi ihmiset ja eläimet tästä osittaisesta vedenpaisumuksesta.
Tämän ikävän havainnon teki herra Pietari Bús, jonka armoton kohtalo oli määrännyt Ristintien padolle Szabolcsin komitaatissa riitelemään matkustavaisten kanssa, hän kun oli "Ratkorikkolan" kapakan isäntä.
"Ratkorikkolan" kapakka, missä herra Pietari Bús oli isäntänä, oli sievä suojapaikka Ristintien padolla. Tämä kunnon talo ei ollut saanut nimeänsä esi-isistä vaan ansioistaan, sillä ennenkuin matkustaja pääsi tänne, ratkesivat ja rikkoontuivat usein ajoneuvot.
Näin käy eritoten sellaisella miellyttävällä säällä, jolloin taivaan kanavat alkavat tulvailla ja jolloin ihminen huomaa, että olisi paljoa parempi, jos maassakin olisi kanavia; aro ei silloin olisi järvenä kummallakin puolella patoa eikä veteläksi lionneena. Onneton se, joka sattuu sinne ajamaan; hän joko saa siellä vanheta taikka kantaa rattaat hartioillaan.
Ilta alkaa joutua. Herra Pietari Bús tuli pellolta ratsastaen, hiljaa itsekseen horisten, sillä hän ei viitsinyt puhumista varten ottaa piippua suustansa. Piippu näyttää olevan juuri keksittykin suojaamaan suuta kirouksien tulvalta.
— Heinät vei lempo latoineen päivineen; vehnä makaa maassa, senkin hitto perii. Päin hornaan menee koko talous!
Kapakanpitäjä arolla ei näet elä paljaasta viinin myymisestä, vaan hän on maanviljelijä; kapakanpito on sivutointa.
Hänen näin itsekseen kiukutellessaan, viittaa eräs epäiltävän näköinen naisihminen, josta on vaikea sanoa, onko hän ukon vaimo vaiko hänen palkollisiansa, padon toista päätä kohden, joka on Tisza-virran puolella.
— Eiköhän tuolta ole vaunut tulossa?