— Minä kärsin, Jeannette.
— Oi, hyvä rouva, te ette tiedä, mitä on tekeillä! Kaupungissa puhutaan kaikkialla, että…
— Mitä puhutaan?
Jeannette näytti epäröivän, ikäänkuin koettaen keksiä uusia lievempiä sanoja; vihdoin lausui hän kuitenkin totuuden:
— Että teille aiotaan viheltää…
Josefina kävi hetkiseksi kalman kalpeaksi, nuotit putosivat kädestä, pää painui alas, silmissä kiilsi kyynel.
— Oi hyvä rouva, älkää esiintykö tänään, älkää esiintykö enää koskaan; teitä aiotaan häväistä.
— Saavat senkin tehdä. Ei se minuun enää koske!
Hän katsoi nukkuvaa miestänsä.
— Älkäämme puhelko enää, Jeannette, mieheni saattaa herätä ja kuulla puheemme.