Soihtuja pitävät miehet ovat kaikki omituisiin univormuihin puettuja heitukoita.[2]
Päässä karvalakki valkoisine hevosenhäntäviuhkoineen, yllä punainen, keltaisilla nyöreillä koristettu dolmanytakki, ja sen päällä sudennahkaiset turkit sateen suojaksi; satulannuppiin oli kullakin kiinnitetty kirvessauva ja kaksi pistoolia. Takki ulottuu vyötäisiin saakka, mutta sitten seuraavat lyhyet, liinaiset roimahousut, jotka eivät mitenkään tahdo soveltua punaiseen dolmanytakkiin.
Luokaamme silmäys rattaisiin! Neljä hyvää, korskuvaa hevosta, joiden harjat melkein ulottuvat veteen, on valjaissa, ohjaksia hoitaa moukkamainen vanha renki. Mies nukkuu, sillä osaavathan hevoset tien aivan hyvin; hän herää vain hevosten ohjaksia nykäistessä, mutta silloin hän suuttuu ja antaa niille aika läimäyksiä.
Rattailla istutaan sangen omituisesti; takaistuin näyttää olevan tyhjänä, mutta etu-istuimelle on asettunut kaksi oudon näköistä miestä selin ajuriin. Mitä he ovat miehiään, siitä ei voi äkkiä saada selkoa, sillä he ovat niin lammasnahkaturkkeihin kääriytyneinä, kaulukset pystössä, jottei heidän kasvojansa ollenkaan näy, ja sitä paitsi nukkuvat he makeasti. Kummankin pää heilahtelee oikealle ja vasemmalle; vähän väliä havahtaa milloin toinen milloin kumpikin aina sen mukaan, ovatko lyöneet päänsä rattaisiin vai toisiinsa. Silloin ojentuvat he suoriksi aivan kuin tehden vakaan päätöksen: varmaankaan en enää nuku, mutta seuraavana hetkenä nukkuvat he uudestaan.
Rattaitten pohja on peitetty hevosloimella, jonka kohopaikoista saattaa arvata, että sen alla on sangen paljo tavaraa. Takaistuimenkin kohdalla liikkuu välistä loimi ja antaa tietää, että sielläkin mahtaa olla jonkinmoinen elävä, jonka kunniaksi nuo kaksi herrasmiestä ovat istuneet huonommalle paikalle. Vihdoin, pitkän taistelun perästä, kömpii loimen alta esiin pulskan pulska — susikoira. Siis oli tällä etusija! Tämän näytti se hyvin käsittävänkin, se nousi kahdelle jalalle häkin reunalle ja haukotteli pitkään ja arvokkaasti, sitten se kaiveli pitkillä jaloillaan korviansa, ravisti helisevää, teräksistä kaulapantaansa, ja kun nenäkäs yöpaarma väkisin tahtoi tehdä sen kanssa tuttavuutta, tavoitteli se sitä suuhunsa luskuttaen kovasti hampaitansa. Kun se kyllästyi tähän huviin, käänsi se huomionsa nukkuviin kumppaneihinsa ja ollen hyvällä tuulella sekä nähdessään, miten pitempi mies nuokkuessaan syvästi hänelle kumarteli, kohotti leikkisä koira etukäpälänsä ja sipasi pitkin miehen kasvoja. Tämä murahti siihen: "antakaa minun olla rauhassa, armollinen herra!"
Katsokaamme vaunuja.
Viisi täysveristä oritta on valjaissa, koreita koristeita kunkin päässä; kaksi on aisoissa, kolme edellä, kulkunen näitten kolmen kaulassa, jotta vastaantulija jo kaukaa kuulisi äänen ja tietäisi väistää. Ajurinistuimella istuu lyhyet turkit yllä vanha ajuri, jolle on annettu se ohjesääntö, ettei hän koskaan, vaikka minne mentäisiin, saa katsoa taaksensa, taikka saa hän heti kuulan päähänsä.
Mutta me kun emme pelkää tuollaisia kuulia, katsokaamme, ketä on vaunuissa.
Kuomin sisällä istuu vanhanpuoleinen mies, sudennahkaturkkeihin puettuna, päässä astrakaanilainen lakki silmiin asti painettuna.
Miehestä ei näy muuta kuin kasvot, mutta näitten juonteet hämmästyttävät katsojaa; silmistä kuvastuu harhateille joutunut sielu, joka ehkä oli aiottu suuria aatteita kannattamaan, mutta joka kohtalon, ympäristön, yksinäisyyden pakoittamana etsi tavattomia vähäpätöisyyksistä ja nyt katsoa tuijottaa ikäänkuin itseänsä ihmetellen. Pulleat, värittömät kasvot, joitten alkuansa jalot juonteet ovat rumentuneet omituisen särmikkäiksi, karkeat kulmakarvat, sukimattomat viikset tekevät ensi silmäykseltä inhottavan vaikutuksen. Mutta kun kauemmin katselee, tottuu pian jokaiseen juonteeseen; etenkin kun silmät ovat ummessa ja uni tasoittaa karkeat piirteet, saavat kasvot niin patriarkaalisen muodon, että katsoja alkaa muistella omaa isäänsä. Mutta vielä enemmän vetää huomiota puoleensa se seikka, että herran kummallakin puolella istuu maalaistyttö ihan hänen viereensä likistettynä, kaksi punaposkista tyttöstä, joitten vakaasta, jopa huolestuneesta katsannosta saattaa päättää, etteivät he vain pilan vuoksi ole joutuneet vanhan herran viereen.