— "Ah, suvaitkaa suoda minulle se onni. Täällä emme voi oikeudenasioista keskustella."
— "Minun ei olekaan tarvis paljon selitellä, minkätähden olen luoksenne tullut."
— "Minä ymmärrän. Minä tiedän. Yorkshirelaisenne."
— "Tuhat tulimmaista! Älkää vetäkö esiin tuota yorkshirelais-juttua!" huusi vihastuneena Ankerschmidt ja se oli oikein onni hänelle, että saattoi viruttaa pois vihastuksensa makealla rusteri-viinillä. "Sekin oli narri, joka sen leikin alkoi. Mutta se on nyt loppunut. Siitä ei sanaakaan enää. Minä tulen toisessa asiassa. Tarvitsen anomuskirjaa. Jotakin kaunista."
— "Minä olen valmiina."
— "Virasta erotessani sanottiin minulle tuolla ylhäällä: te saatte olla varma siitä, että milloin hyvänänsä teillä on jotakin anottavaa, teidän anomuksenne heti täytetään. No nyt tahdon tätä lupausta hyväkseni käyttää. Siihen tarvitaan anomuskirjaa. Kirjallista. Sillä suullisesti aion itse kaikki sanoa."
— "Minä ymmärrän", sanoi tohtori, tuttavan tapaissella kuiskauksella siirtyen lähemmäksi Ankerschmidt'iä. "Ehkä joku rintatähti?"
— "Menkää hiiteen! Jo nytkin minulla niitä on niin monta, etten tiedä missä kaikkia kantaa. Ja kenelle niitä näyttelisin? Talonpojilleniko tuolla kotona? Toista minä tahdon. Eräälle vangitulle tahdon armoa hankkia."
— "Ah, sepä sangen kaunista, sangen jaloa. Ehkä se on jostakin viasta raha-asioissa tuomittu?"
— "Ei. Valtiollisesta rikoksesta."