Lopuksi pysähtyi Ankerschmidt erään kahdenkertaisen kartanon portille.
— "Tässä meidän on lopullisesti hyvästi jättäminen. Näkemiin asti, rakas tohtori!"
— "Kiitoksia paljon", sanoi tohtori. Ja samassa törmäsivät molemmat toisiansa vastaan portissa, josta kumpikin yritti yhtä haavaa sisälle menemään.
— "Mitä perhanaa? Tekin tulette tänne?"
— "Teidän armonne siis myöskin pyrkii tänne? No, sepä oivallista!"
— "Ja me olemme jo niin kauniisti kolme kertaa perätysten toisillemme jäähyväiset sanoneet."
— "Vaikk'emme ole toisillemme mitään velkaa."
— "Kuka tuttavanne tässä asuu?"
— "Tuttavani?" lausui tohtori Grisák hämillänsä. "Minä menen hänen armonsa, rouva Pajtayn luokse eräässä asiassa."
— "Bravo! Sepä hauskaa! Sinne juuri minäkin menen. Te tiedätte varmaankin, missä ovi aukenee; teidän sopii viedä minutkin sisään, sillä minä tiesin vaan talon-numeron. Tännehän minäkin riensin; tämäpä oiva sattumus."