Ja siinä oli samassa myöskin rukkaset tohtori Grisák'ille.
Ankerschmidt puri huuliansa, katsoi terävästi noitten tuuheain silmäkarvain alta Corinnaan, pisti sitte hiljaisesti paperin taskuunsa ja pani takkinsa napit kiinni.
— "Aika on jo myöhäinen, herra tohtori. Lähtään."
— "Ettekö juo teetänne?" kysyi pidättävällä äänellä Corinna.
— "Kiitoksia. Sitä oli jo kylläksi."
Kaikkia oli ritari jo saanut kylläksi.
Kylmäkiskoisesti kumartaen sanoi hän jäähyväiset ja meni pois.
Korvennettuna seurasi tohtori Grisák häntä kintereissä.
Sinne hän ei olisi jäänyt sekunniksikaan, vaikkapa hänelle olisi luvattu ministerin-salkku.
Kaikkein ensimmäiseksi täytyi hänen kotona tarkoin mietiskellä, millä pykälillä hän voisi puolustaa itseään Corinnan hyökkäyksiä vastaan, millä tavoin hän syytetystä ylenisi syyttäjäksi. Nyt hänen tehtävänsä vaan oli onnellisesti peräytyä tappotanterelta sotavanhuksen suojassa.
Ankerschmidt ei puhunut sanaakaan portille asti. Siellä kun he seisahtuivat ja tohtori Grisák odotti vaunujensa esiin-ajamista, laski hän kätensä tohtorin olkapäälle.