— "Kuinka? Hänen kuullen?" kysyi missi.
— "Hänen kuullen, se on tietty, että hänen kuullen. Minun ei ole tapa semmoisia kirjeen kautta suorittaa. Minä en puhu kenestäkään pahaa selän takana, vaan jos jotakin sanon, tietää sen joka ihminen. Sentähden on Jumala antanut minulle ääntä, jotta sen voi kuulla vaikka maantielle asti. Tuleeko tuo piano-mestari jo?"
Hän tuli jo.
Herra Straff astui hymysuin saliin, niinkuin se, joka ei mitään aavista, ja alkoi lausua iloansa ritarin kotia palaamisesta, josta kuitenkin Ankerschmidt yht'äkkiä teki lopun hirmuisella huudolla, kuin olisi komentanut kokonaista, juoksujalassa esiin ryntäävää ratsurykmenttiä:
— "Seis!"
Siihen toisen nyt kaiketi täytyi pysähtyä, koska ritari lisäksi ojensi kättänsäkin, vieläpä heristi nyrkkiäkin.
— "Kuuletko, sinä — ihminen! Eilen tapahtui virallinen katsastus Garanvölgyin talossa. Ilmi-anto oli sinun tekosi. Minä en asu yhdessä talossa ilmi-antajain kanssa. Oikealle käänny! Mars!"
Ikäänkuin salaman iskusta pyörryksiin joutuneina, ällistyivät kaikki läsnä-olijat tästä sotilaan-tapaisesta päiväkäskystä. Molemmat naiset tarttuivat pelästyksestä toinen toisensa käteen, kun sitä vastoin Straff laski kätensä rinnalleen ja kohotti sormiansa valaan; hän aikoi sanoa jotakin hirvittävää.
— "Käsi alas!" ärjyi ritari, nähdessään, että tämä aikoi vannoa. "Mitä minä sanoin? — Oikealle käänny!"
Straff huomasi, ettei tässä mikään auttanut; hän heitti siis siksensä kaiken puolustuksen ja yritti nyt vaan jättämään naisia hyvästi kaipausta ja mielenmalttia osottavalla kumarruksella, tukehuttaen katkeraa huokausta rintaansa.