— "Se hupakko! — Missä hän nyt on?"
— "Koti-arestissa, kamarissaan."
— "Lähettäkää hän luokseni, minä tahdon kahden kesken puhutella häntä."
— "Tässäpä, hyvä herra", lausui miss Natalie ilmeisellä voitonriemulla, "tässä nyt on se petos, josta teillä edeltäpäin ei ollut aavistustakaan ja joka ilman minun valppaita silmiäni olisi teidän hyvälle maineellenne tuottanut parantumattoman haavan, mutta ei hänessä, jota vastaan te kiivastuksenne vimmassa niin törkeästi karkasitte."
— "Hyvä, hyvä, siitä saamme toisella kertaa filippiserata; käskekää nyt vaan tyttö luokseni."
— "Eikö teidän kunnianne soisi, että minä olen läsnä?"
— "En. Jos olen yksinäni hänen kanssaan, on hän paljon suorempi; hän tunnustaa pikemmin kaikki."
— "Niinkuin tahdotte."
Ankerschmidt ei antanut tilaisuutta enempään keskusteluun, sillä hän meni pois kamariinsa.
Siellä istui hän pöydän ääreen, otti esiin tytön anomuskirjan ja luki sen uudestaan ja taas uudestaan.