— "Te olette kotona meidän luonamme, herra tirehtori, olettehan tämän talon väkeä."
— "Te olette sangen suosiollinen. — Sepä kiihoittikin rohkeuttani, sillä se asia, jota varten tulen, on kovin tärkeä, missi; kovin tärkeä."
Natalie laski tämän kuultuaan syrjälle valkoisen kirjaus-työnsä, jota hän siihen asti ahkeraan oli neuloskellut, katsoen sitä suureksi ja tärkeäksi elämän-määräksi, että saisi ison joukon läpiä batisti-liinaan ommelluksi.
Herra Maxenpfutsch oli nyt pistänyt silinterinsä polviensa väliin ja ikäänkuin hän sen pohjasta olisi lukenut esiin jonkun rôlin, alkoi hän mestarillisella änkytyksellä:
— "Niin, missi; kuitenkin, missi; minä tulen vähäisen salaisessa lähetystoimessa, missi; ehkä te mielisitte kuulla minua kahden kesken, missi; asia koskee teitä personallisesti."
Miss Natalie kääntyi Eliz'in puoleen ja lausui hänelle äidillisellä lempeydellä:
— "Rakas Eliz'ini, tehkää hyvin, alottakaa pianotuntianne muutamia minuteja aikaisemmin kuin tavallisesti. Tiedättehän, että sen eilen kokonansa laiminlöitte."
Eliz ymmärsi, mitä tällä tarkoitettiin: toimittaa hänet pois, mutta kuitenkin olla vakuutettu hänen läsnä-olostaan sekä antaa hänelle semmoista tehtävää, jonka sälinältä kaikki kuunteleminen kävisi mahdottomaksi. Hän totteli.
Herra Maxenpfutsch käänsi nyt silinterin polviensa välissä toisaallepäin ja pärisytti osaavasti viisin sormin sen pohjaa, joka oli siihen aivan omansa.
— "Niin, missi; hm, hm, missi; ja neiti Hermine?"