— "Oi, hänen edessään minulla ei ole, ei voi olla mitään salaisuutta, hyvä herra. Hän on todellinen sisareni, puolisko sielustani, me olemme niin yhtä, kuin kumpikin puoli yhdessä kirjaelmassa."
Miss Natalie keksi sangen runollisen vertauksen; mutta hän tarkoitti valkoista kirjaelmaa, kun päinvastoin herra Maxenpfutsch oli niin prosallinen ihminen, että hän ajatteli vertausta kirjavaksi kirjaelmaksi, jonka toisella puolella on kuva, toisella taas sekasohroisia villalangan kihermiä, ja hän vastasi hymyillen:
— "Se on totta. — Saatan siis rohkeasti puhua neiden läsnä ollessa. Mistä alkaisinkaan? Niin. Herra Bogumil makasi tämän yön minun luonani."
— "Ah!" huudahti missi innostuneena, kun Hermine puolestansa otti esiin romanin ja oli sitä lukevinansa.
— "Ystäväni Bogumil sanoi minulle kaikki, missi; kaikki. Että herra ritari ajoi hänet pois talosta, syyksi tehden, että häntä epäiltiin Garanvölgyin ladossa tapahtuneen katsastuksen tähden. No, sehän vaan on tekosyy, sen jokainen huomaa. Ystäväni Bogumil tunnusti minulle suoraan todellisen syyn, joka on tämän valitettavan tapauksen aikaan saattanut; ilmoitanko sen?"
— "Sitä pyydän hartaasti."
— "Hän tunnusti, ettei se ensinkään ole mitään muuta, kuin että herra ritari on huomannut, jotta Bogumil rakensi sisällistä yhteyttä miss Natalien kanssa."
— "Ah!" huokasi häveten Natalie ja peitti kainosti kasvonsa batisti-kehyksellä, jossa oli kylläksi läpiä, jotta hän niistä saattoi tirkistellä.
Hermine käänsi juuri lehteä kirjassa eikä ollut mitään huomaavinaan.
— "Suokaa anteeksi, missi! Minä tarkoitin kunniallista yhteyttä ja olen siitä varma. Ystäväni Bogumil on minulle kaikki ilmaissut. Hän aikoi ottaa teidät, missi, vaimokseen."