— "Voi, hyvä herra!"
— "Ettekö tahdo, missi?"
—- "Mutta näin kiiruusti!"
— "Luullakseni olette siihen jo tarpeeksi valmistunut, vai luuletteko ehkä, että Bogumil'illa kyllä on aikaa odottaa kunniansa puhdistamista?"
— "En suinkaan, en, hyvä herra. Jos hänen kunniastansa on puhe, silloin olen minä valmis kaikkiin", vastasi Natalie, jalomielisesti kättään Maxenpfutsch'ille ojentaen, ja loi sitte, hengellistä tukea näin ratkaisevana hetkenä etsien, silmänsä Hermineen, joka nyt pani kirjansa kiinni ja astui hänen luoksensa; tämän ainoan ystävänsä rintaan vaipui nyt tunteellinen nainen ja alkoi itkeä, lausuen:
— "Oi, te ette soimaa onnellisuuteni kyyneliä."
— "No, näin on kaikki hyvin, missi", keskeytti heitä herra Maxenpfutsch; "on niinkuin oleman pitää. Nyt tahtoisin vaan vielä puhua muutamista tempuista, jotka ovat tarpeesen asian toimeen panemiseksi; mutta siksi sanon hyvästi; jos on tarpeellista, käännyn takaisin."
Natalie ymmärsi viittauksen, seurasi ulos Maxenpfutsch'ia, ja antoi hänen ulkona korridorissa kiireesti tietää, että Ankerschmidt'in käytös nyt jo oli hänelle täydelleen selvä. Ritarin puoliso vainaja oli hänelle, entiselle hupilaisellensa, määrännyt viisituhatta florinia, sillä tavoin, että niin kauan kuin hän oleskelee ritarin perheessä, hän saa korot niistä; jos hän taas joutuu naimisiin, maksetaan hänelle koko summa, jonka hän päinvastoin, jos käytöksellään alentaa arvoansa, tykkänänsä kadottaa. Ritarilta oli tämä nyt vaan keikki, jolla hän pyytää päästä hänelle eläkerahaa suorittamasta, ehkäpä vielä riistää sitä häneltä, viattomalta, kokonansa; mutta siinä ritari tappiolle joutuu, sillä totuus on voitolle pääsevä.
— "Ahaa!" vastasi herra Maxenpfutsch, ja nyt vasta rupesi hänen aivoissaan selkenemään se seikka, minkätähden Bogumil on missiin niin hurjasti rakastunut, jota hän tähän asti ei ensinkään ollut käsittänyt. "Te saatte siis viisituhatta florinia, jos miehelään menette. Se kaunistaa asiaa paljon."
Hän ilmoitti nyt myöskin kaikki muut sanottavat.