— "Ah, eikö puistossa ole käärmeitä?"
— "Mitä vielä, vetäväthän ne nyt talvi-untaan."
— "Herra tirehtori", kuiskasi missi, saattajansa käsivartta hyvästi nipistäen; "minä en tiedä, vaikka menisin tainnoksiin, kun näen 'ystävänne.'"
— "Olkaa huoleti siitä! Hän on tällä haavaa kaukana."
— "Kaukana?"
— "Mutta tulee kohta kotia. Hän lähti minun vaunuillani naapurikylästä pappia noutamaan. Puolen tunnin päästä hän epäilemättä on täällä. Sill'aikaa totutte tilaanne."
Kaikista näistä huolimatta päätti kuitenkin miss Natalie jyrkästi mennä tainnoksiin, kohta kun Bogumil palaisi ja hän näkisi tämän.
Hän oli jo valmis siihen.
Herra Vendelin'in huolena oli pysyttää sielua hänessä siksi, kuin katastrofi tapahtuisi, jota toivottavasti ei kauan tarvinnut odottaa. Naapurikylään voi, hyvillä hevosilla, ehtiä puolessa tunnissa; tunnin kuluttua saattavat siis pappi ja ylkä olla täällä; niin kauan voinee toki herra tirehtori pitää puhemies-pakinaa morsiamen kanssa.
Tunti kului kuitenkin, ja vieläkin tunti, eikä mitään ylkämiestä tullut. Miss Natalie rupesi itkeä vetistelemään, tuon tuostakin sitä taas keskeyttäen. Herra Maxenpfutsch puolestansa koetti varoa, ettei hän kohtuullista enemmän haukottelisi. Tuommoiset minutit, joina odotetaan myöhästynyttä ylkää, vaikuttavat kovasti hermoihin, jospa onkin vaan puhemies, saatikka jos on morsian.