— "Kyllä; mutta ne pistävät", intti lakitieteen tohtori käytöllisellä huolella tätä filosofillista mietelmää vastaan.
— "Hyvään ihmiseen ne eivät kajoo", rauhoitti häntä isäntä mielentyyneydellä semmoisella, joka hyvästi olisi sopinut millekä Sareptan erämaassa asuvalle patriarkalle hyvänänsä.
Siten oli nyt herra lakitieteen tohtori joutunut sen koetuksen alaiseksi, että saisi tietää itsestään, oliko hänkin todella luettava "hyväin ihmisten" joukkoon. Hän istui lehmuspenkille, joka oli peitetty lammasnahkaisella turkilla; vastapäätä häntä asettui herra Garanvölgyi istumaan muutamalle tyhjälle Dzírdzon'in korille.
— "Vähin puhumin, hyvä herra, maatilan ja siihen kuuluvat alueet ostettuansa, tahtoisi klienttini ritari Ankerschmidt omata siinä seisovan vanhan rakennuksenkin ynnä tähän menevän tien."
— "Se on luonnollista", lausui siihen herra Garanvölgyi, "koska kastelli on hänelle siinä vaan tiellä, jos hän mielii rakentaa."
— "Aivan niin. Ja hän mieliikin rakentaa siihen suurenlaisen kastellin."
— "Sen kohta arvasin. Koko tilalla se on ainoa herras-kastellille sovelias paikka. Itsekin siihen rakentaisin, jos semmoisissa hankkeissa olisin."
"Oi, tuo on varsin taipuvainen mies", ajatteli tyytyväisenä tohtori
Grisák.
— "Ja koska teidän kunniallanne ei nyt ole mitään hyötyä tuosta rakennuksesta…"
— "Joka sen lisäksi vielä on aivan rappiotilassa."