— "Ja nyt suokaa anteeksi, miss Natalie, jos kunnioituksella vaadin teitä tästedes kamariani välttämään. Ottakaa mikä osa hyvänänsä kastellissa asunnoksenne; mutta se, joka on minulle vankihuoneeksi määrätty, jättäkää koskematta. Minä tarvitsen luotettavaa ja epäluulosta vapaata henkilöä, joka isäni palattua saattaa hänelle todistaa, että olen kärsinyt minulle määrätyn rangaistuksen. Te ette voi olla tämmöisenä todistajana. Te näette, missi, että jo olen valinnutkin vartian ovelleni; häntä isäni uskoo, sillä hän on lapsi ja yksinkertainen. Herran haltuun!"
Missi jäi vielä hyvästi-jätönkin perästä divanille istumaan, mutta Eliz tarttui kellon-soittimeen ja kutsui sisään kamaritytön, ja pantuaan sen jälkeen isälle menevän kirjeen sinetillä kiinni, antoi hän sen tämän käteen:
— "Ratsastaja satuloitkoon heti hevosen ja vieköön tämän kirjeen kaupunkiin tohtori Grisák'ille, joka sitte lähettää hänet isäni luokse. Ja sinä, Luize, tee hyvin ja siirrä miss Natalien garderobi ja sänkyvaatteet naisten vierastupaan. Mitä hän käskee, se täytä. Minä syön yksinäni kamarissani, kunnes isäni tulee kotia. Kun Gyuszi menee ulos etukamarista, lukitkoon hän oven jälestään ja pitäköön avaimen aina muassaan. Herran haltuun, miss Natalie!"
Missi oli kokonansa hämmentynyt tämän tytön käytöstavasta, joka yhden tunnin kuluessa taisi vihastua, itkeä, tuskistua, leikkiä laskea, kylmäverisesti puhua, käskyjä antaa ja kaikki ajallansa.
Hän otti siis otettavansa ja antoi kamaritytölle sen käskyn, että koska hänen nyt on muuttaminen, hänen tavaransa vietäköön, ei vierastupaan, vaan suoraan herra tirehtorin luokse.
Helposti ymmärtää herra Maxenpfutsch'in ilon, kun hän akkunastaan näki, että miss Natalie kaluinensa kamsuinensa tuli kastellista takaisin ja sovitti kulkuansa suoraa päätä hänen oveansa kohti.
Yksinänsä jäätyään sulkeusi Eliz kamariinsa, otti esiin piirustus-lautansa ja pensselin ja, kastaen tätä mustimpaan sepiaan, siveli alottamaltansa taululta akkunaristikon välit mustaksi, jotta suunniteltu muotokuva kokonaan katoisi, eikä jälille jäisi muuta, kuin pieni lintu ja muuri-vehreä.
Nyt hän jo tiesi, että on suuri rikos paperille maalata kasvoja, joita unelmamme ovat eteemme tuoneet.
* * * * *
Tohtori Grisák särpi suurella mielen-tyvenyydellä suurusta teekupistansa; oli vielä varhainen aamu, kello yksitoista, ja hän oli vielä tohveleissa ja yönutussa. Apulaiset olivat jo aikaa sitte juosseet itsensä väsyksiin, sillä nyt on ylimmäinen asianajajan-praxis juoksemisessa; principalin itse on tapa antaa vaan audienseja, jonkatähden hänen ovellansa on lapidari-kirjaimilla kirjoitettu: tavataan kotona aamulla klo 11:stä 1:een.