Herra Maxenpfutsch'ista oli ehdoitus nyt jo vähemmin kammottava. Kun oikein asiata ajattelee, on missi hänen iällensä varsin sopiva puoliso.
— "Miettikää pian ja tehkää päätös pian, sillä missin on kiire."
— "Mutta enhän ole edes varma siitä, tahtoisiko hän?"
— "Jättäkää se minun toimekseni."
— "Hyvä, tuohon käteen! Minä menen uhriksi", sanoi nöyrän-tyytyväisesti kovan onnen vainoama mies.
— "Tehkää hyvin ja kirjoittakaa, tässä kirjoituspöytäni vieressä; ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa asianajajan-valtuuskirjan alle; kas niin. Ja vielä tähän toiseen paperiin, karttamerkin poikki. Minä luulen, että viidessäsadassa florinissa on kylläksi asianajajan vaivanpalkkioksi."
Herra Vendelin kynsi korvansa juurta. Viisisataa. Sillä tavoin jääpi vaan neljätuhatta viisisataa myötäjäisiksi. Mutta sekin on parempi, kuin semmoisen summan maksaminen. Jumalan nimeen! Kadotetusta kirveestä sentään varsi.
— "Kas niin; tulkaa uudestaan luokseni kello kuusi tänä iltana; siksi laitan kaikki valmiiksi."
Herra Maxenpfutsch meni pyörtymyksestä horjuen pois. Kahden tunnin kuluttua ilmestyi miss Natalie. Herra tohtori otti häntä vastaan kovin ankaralla katsannolla.
— "Rakas missi! Teidän asianne on sangen huonolla kannalla; minä olen puhunut herra Maxenpfutsch'in kanssa ja hän teki sen varsin tehokkaan vastaväitöksen, että te jo silloin, kun hankitte tilaisuutta Straff'ille viekoitella teidän oppilastanne, jouduitte syypääksi siihen, että nuot määrätyt viisituhatta florinia teiltä hukkaan menisivät, ja sen takia hän ei voi vahingosta vastata."