Ankerschmidt kavahti nämät sanat kuultuansa ylös nojatuolista, ikäänkuin räjähtävä pommi olisi iskenyt häneen. Hän ei tietänyt, mitä sanaa hän ensiksi käyttäisi tunteitansa ilmoittaakseen. Sillä välin taittoi hän piipunvarren niin, että se rauskahti poikki, ja tämä "sauvan murto" toi sanan hänen suuhunsa.
— "Jumalan on armo!" lausui hän, laskien poikki murretun piipunvarren pöydälle. "Minä tiedän kylläksi; minä en tahdo mitään enempää heistä kuulla!"
Ah! Tämä siis kuitenkin sattui.
— "Herra tohtori, tehkää, mitä laki käskee! Porte-epée'ni puhtauden kautta lupaan, etten tätä miestä ikänä pojakseni, en hänen vaimoansa tyttärekseni tunnusta; että ankarimmalla tavalla tahdon pysyä oikeudessani; etten koskaan anna heille äyriäkään, vaikkapa heitä sillä kuolemastakin voisin pelastaa. Toimikaa te asianajajana, älkääkä koettako minua sovintoon saattaa. Minä neuvon kaikkia teidän luoksenne. Älkööt he koskaan kirjoittako minulle, sillä minä olen surmattu, olen kuollut. Kuusi tähteä rinnassani eivät tätä peitä. Minä kiitän teitä, herra tohtori, että ilmoititte tämän minulle."
Ankerschmidt oli niin vihastunut, että hän asianajajan huoneessa pani hatun päähänsä; hän ei sitä itse huomannut.
Sitte sanoi hän vielä kolkolla äänellä:
— "Tästä asiasta älköön kenkään saako tietää. Siinä kyllä, jos me kaksi sen tiedämme. Helvetti, siinä kyllä, että minä sen tiedän! Kuinka voin tästä lähtien omien silmieni eteen ilmestyä? Kuinka peiliin katsoa? Vieköön teidät piru tämän tiedon kanssa! Kiitoksia, paljon kiitoksia!"
Sitte meni hän pois ja sulki oven jälestänsä. Kahden minutin perästä tuli hän taas takaisin.
— "Tohtori! Minä luulen, että minun täytyy muuttaa nimeni. Millä tavoin se voipi tapahtua? Tehkää sen mukaan. Minä en tahdo enään olla Ankerschmidt! János Kukoricza tahi Matyi Ludas tahi mikä lohikäärme hyvänänsä! Mutta minun on nahkani luominen!"
Herra tohtori sanoi, että se on hyvä, suvaitkoon hän nyt vaan mennä kotia.