Se oli hirveä kolahus.
Onnetonta kyllä, kun ei sitä saanut estetyksi; mutta täytyy ajatella, millä tavoin lopuksi sentään voisi vaaralta tutkaimen taittaa.
Corinna luuli, että Aladár jo oli kotona. Hän ei saattanut ajatella, että joku, jolle sanotaan, että hän on vapaa, ei rientäisi nopeammin kuin se, joka hänet on vapauttanut. Jos Ankerschmidt on tullut takaisin Pest'iin, on Aladár jo varmaankin kotona enonsa luona.
Mitähän tämän viekkaan vaimon järki nyt harkitsee?
Corinna sulki itsensä yksinään kamariinsa ja istui kirjettä kirjoittamaan — Aladár Garanvölgyille. Omituinen kirjoitustapa! Corinna kirjoitti tällä kertaa painokirjaimilla. Se oli sitä varten, ettei kirjaimista saattaisi tuntea kättä, joka ne on kirjoittanut.
"Rakas ystäväni Aladár!
Kavahda yhdestä vankeudesta toiseen joutumasta. Minä epään sinua vanhaa morsiantasi, Corinnaa ajattelemasta. Hän ei ole se, joksi häntä luulet. Hän on kevytmielinen, kiekaileva olento, joka suostuu jokaiseen ihastelijaan. Vast'ikään kerskaili hän kavaliereistään tekevänsä viisipariset valjakot. Sinä joutuisit aivan onnettomaksi, jos hänet ottaisit. Älä luule, että hän on rikas, sillä hänellä on paljon velkoja. Usko minua, joka olen vanha, hyvä toverisi, että teet paljon paremmin, jos revit avioliiton-kontrahdin rikki ja unhotat tuon hepakon kuin jos vaihetat kahleita kahleisin. Usko pois, ystäväni, itsenäinen elämä on paljon hauskempi; jos tulet tänne Pest'iin, kuinka hyvästi me huvittelemme itseämme! Täällä on paljon kauniita tanssijattaria, mitä varten sitoisit itsesi yhteen? Älä mene naimisiin, veikkoseni! Kuka tietää, minkä onnen vielä saavuttanet.
Todellinen, uskollinen toverisi
'Älä tiedä ken.'"
Tämän kirjeen pani hän sitte kuverttiin, ja jottei sinetistä voisi päästä tekijän jälille, painoi hän erään kamean lakkaan. Sitte piirusti hän päällyställe niinikään painokirjaimilla Aladár'in nimen ja asunnon, ja antoi kirjeen palvelijallensa, jotta tämä veisi sen postiin ja vakuuttaisi sen.