Tuskin kaksi viikkoa ennen sitä oli postissa pantu voimaan se omituinen säännös, että jos ken tahtoo jättää kirjeen postiin vakuutettavaksi, lähettäjä on velvollinen kirjoittamaan nimensä kirjeen takasivulle sinetin viereen, oikealle puolelle poikinpäin; jos joku sen laiminlöi, heitti tuo "grimmiger Schalterlöwe" kirjeen takaisin, parjasi kovin sen lisäksi ja ajoi kirjeentuojan kotia, jotta siellä kirjoitettaisiin, mitä oli laiminlyöty. Sillä valtion täytyy tietää, kuka lähettää kirjeitä sen oman postiviraston kautta, ja valtio tietysti ei voi otaksua, että löytyisi pahanelkisiä kirjeen-lähettäjiä, jotka oman nimensä sijasta kirjoittaisivat Cornelius Nepos'en tahi Bar Cochba'n; eihän siihen tarvitse vannoa.
Posti-leijona iskee kiinni kirjeesen, joka heitettiin hänen häkkiinsä, punnitsee sitä, tutkii, onko postimerkki oikeaan paikkaan kiinnitetty, toinen oikealle kuvertin yläpuolelle, toinen vasemmalle, ja vastaavatko merkit kirjeen painoa ja matkan pituutta; yht'äkkiä ärjähtää hän tuojalle:
— "Miks'ei tähän ole nimeä kirjoitettu?"
— "Onhan siinä nimi", vastasi toinen viattomasti.
— "Mutta toinen nimi?"
— "Suokaa anteeksi, yhdellehän ihmiselle se vaan menee."
— "Kuinka? Sinä pöllö! Lähettäjän nimi, joka kirjeen lähettää. Se on tähän kirjoitettava. Mars takaisin! Kirje on takaisin vietävä ja nimi siihen kirjoitettava."
Tuo kelpo palvelija teki niin kauan estelmyksiä, armollinen herra älköön lähettäkö häntä takaisin kirjeen kanssa, he asuvat niin etäällä, täytyy juosta monet portaat, kirjoittakoon herra ennemmin itse, onhan hänellä tuolla kynä kädessä, siitä ei ole paljon vaivaa; kunnes leijona kirjehäkissä antoi kivikovan sydämensä pehmetä ja otti raivoissaan kirjeen.
— "No, mikä sen nimi on?"
— "Hänen armonsa…"