Komitatin pääkaupungissa seisahtui hän pikimmältään postin eteen, kysyäksensä, eikö herralle olisi kirjettä. Siellä olikin yksi; sen hän siis otti mukaansa ja vei kotia.
Vanha Garanvölgyi istui kamininsa edessä, Tacitusta lukien, kun Kampós herra palasi exilium'istaan.
Tuo kunnon herra tuli suurella melulla, niinkuin semmoisen isänmaan-martyrin sopii, joka on neljä viikkoa asunut "Untersuchungshaft'issa", maannut lavitsalla ja syönyt vankiruokaa.
Tämä oiva, isänmaallinen kansalainen tiesikin yhdessä henkäyksessä kertoa herra Garanvölgyille enemmän anekdoteja ja tapahtuneita asioita neliviikkoisen vankeutensa ajalta, kuin mitä Aladár elämänsä loppuun asti voi kahdeksan-vuotisista kärsimyksistään ladella.
Mutta vanha herra iloitsi kuitenkin suuresti, että taas sai nähdä uskollisen ja rakkaan huoneenhaltiansa. Hän oli jo oikein ikävissään, kun ei niin pitkään aikaan ollut kuullut tuon jalon, perinpohjaisen patriotan kehupuheita.
Kuinka onnellinen tämä nyt on, kun on ollut neljä viikkoa vankeudessa ja siitä saa loppumatta puhua! Kuinka helppo on ihmiselle "pientä iloa" hankkia!
— "Mutta olinhan sen unhottaa. Minä toin yhden kirjeenkin postista.
Hänen armoltansa Corinnalta."
— "Kuinka tiedätte, että se on häneltä?"
— "Se on kirjoitettu kuvertin ulkopuolelle. Nyt on semmoinen uusi järjestys voimassa."
— "Kaunis järjestys. Näyttäkää se siis."