Kirjeen nähdessään pudisti vanha herra päätään.
— "Tämähän on Aladár'ille."
— "Sallikaa minun nähdä. Todellakin! Tämä on varmaankin erhetys. Aladár pyörii rouvan päässä ja hänen kätensä juoksee sen mukaan. Mutta epäilemättä on kirje teidän kunniallenne aiottu. Muuten hän ei olisi lähettänyt sitä tänne kylään, vaan suoraan Kufstein'iin."
— "Ehkä hän sen vuoksi lähetti sen tänne, jotta minä toimittaisin kirjeen Aladár'ille."
— "Eipä suinkaan. Selvää, että kirje on teille. Onhan tähän kirjoitettu: 'täydellä kunnioituksella.' Jos se olisi Aladár herralle, silloin siinä seisoisi vaan: 'rakkaudella.' Eikö totta? Sen lisäksi on tähän vielä isoilla kirjaimilla piirretty 'joutuin' kolmella huutomerkillä. No, Aladár herran kirjeen päälle ei kenenkään tarvitse kirjoittaa 'joutuin', sillä sen tähden he eivät suinkaan sen enemmän kiirettä pidä. Teidän kunniallenne se on."
Tämä viimeinen muistutus saattoi herra Garanvölgyinkin siihen luuloon, että nuorella rouvalla oli joku kiireinen asia hänen kanssansa päätettävänä, ja että tämä sentähden huomaamatta oli vaihtanut hänen ja Aladár'in ristinimet toisiinsa. Katsokaamme siis, mitä hän kirjoittaa.
Mitä kauemmin Garanvölgyi luki kirjettä, sitä enemmän hämmästyi hän siitä; milloin katsoi hän kuverttia, milloin taas alkoi kirjettä uudestaan lukea; mutta hän ei voinut siitä selville päästä.
"Yhdestä vankeudesta toiseen." — Mitä hän sillä tarkoittaa? "Luopukoon morsiamestansa." Siitä hän sievästi voipi luopua, koska hänellä vielä on kymmenen vuotta aikaa odottaa. "Toiset kahleet toisten sijaan?" Sitte tuo anonymi allekirjoitus; ja ulkopuolella lähettäjän nimi. Sangen hullunkurista.
Lopulta kohautti vanha herra olkapäitään; joku on ehkä tahtonut laskea sopimatonta leikkiä; kun vaan tietäisi, mikä sukkeluus siinä on.
Tämän mietteen johdosta heitti hän kirjeen kaminin vieressä seisovaan paperikoriin; sillä on hyvä aamulla valkeaa sytyttää.