Aladár lähti toisena päivänä Pest'iin ja koska yhdessä päivässä ei ole kahta aamupuolta, odotti hän seuraavan päivän vastaanotto-hetkeä, jolloin hän meni Corinnan luokse.
Aladár'in ilmestyminen koski suuresti kauniin lesken hermoihin.
— "Ah! Tekö se olette? Suokaa anteeksi, mutta sydäntäni rupesi yht'äkkiä kovasti tykyttämään."
Aladár'in täytyi rientää hänen avuksensa ja viedä hänet nojatuoliin.
Nainen oli tainnoksiin joutumaisillaan.
— "Tämä odottamaton tulo! Ah, minä olen niin heikkohermoinen. Kaikki vaikuttaa minuun niin."
Aladár pyysi kauniisti, että hän soisi itselleen aikaa tointumiseen; jos on hajusuolaa talossa, käyttäköön sitä voimistuaksensa.
— "Ah, te ette voi mieleenne kuvailla, kuinka hermoni ovat heikontuneet siitä asti, kuin teidät viimeiseksi näin."
— "Te olette sangen paljon tuskaillut minun tähteni."
— "Oi, sangen paljon", huokasi nainen, ivaa käsittämättä. "Uskokaa, Aladár, että joka kerta, kuin istuin kirjettä teille kirjoittamaan, tuli minuun aina semmoinen sydämen-ahdistus, etten voinut sitä päättää. Kun minun täytyi ajatella, mimmoiseen tilaan te olitte joutunut, ah!" — Tässä rouva tiesi sangen sydämellisesti värisyttää itseään, joka erittäin kaunisti häntä. Rachel ei olisi sitä paremmin tehnyt.
— "Minun ei ollut niin paha olla, kuin luulette: katsokaapas, en ole siitä edes harmaantunut."